Wave Gotik Treffen 2000, Leipzig

Kimmo Niukko (alunperin julkaistu Sue-lehdessä)

Euroopan ja oikeastaan maailmanlaajuisestikin kaikkein legendaarisin gothic- ja industrial-kulttuurin kaupunkifestivaali oli pyörinyt mielessä sen verran pitkään, että enää ei ollut muuta mahdollisuutta kuin pakata rinkka ja painua itse pääkallopaikalle katsastamaan tapahtuman meininkiä. Musiikillisesti edustettuna olivat oikeastaan alan kaikki tummempisävyisempään ulosantiin suuntautuneet tyylit kuten dark wave, gothic rock, EBM, electro, industrial, noise, neofolk, black/death/gothic metallit, jne. Bändejä paikalla lienee ollut jokunen sata. Lisäksi musiikin lisäksi ohjelmistossa oli kulttuuria erilaisten elokuvien (mykkäfilmejä urkumusiikilla säestettynä kirkossa), kirjallisuusesitelmien, liveroolipelien ja lukuisten muiden tapahtumien muodossa. Myös kaupallisuus oli vallannut tapahtuman, sillä myynnissä oli monenmoista alakulttuuritavaraa alkaen levyistä ja kirjoista aina mitä koristeellisimpiin goottikaapuihin. Saksassa nimittäin panostetaan aika tavalla pukeutumiseen goottailu-tapahtumissa ja yleisön joukossa todella tapasikin aivan uskomattomia vetimiä. Aika hyvin olisi erottunut massasta sinisillä farkuilla ja valkoisella t-paidalla…

Gootteja

Tummiin pukeutuneita hiippareita

WGT 2000 oli vetänyt paikalle eräiden arvioiden mukaan 25000-30000 enempi vähempi tummiin pukeutunutta hiipparia, jotka kyllä tunnisti Leipzigin katukuvasta varsin selkeästi. Kyseessä oli siis kaupunkifestari, joka tarkoitti esiintymiskompleksien olevan sangen kaukanakin toisistaan. Kiinnostavien päällekkäisyyksien (joita muuten oli paljon) osuessa kohdalle, saattoi joutua harkitsemaan kannattiko yhden bändin takia matkustaa ratikalla viittä kilometriä vai jäädäkö sittenkin aloilleen katsomaan toista lähes yhtä kiinnostavaa bändiä. Tällaisten kiusallisten päällekkäisyyksien vuoksi olin pakotettu tekemään linjanvedon, että metallibändit saivat jäädä vähemmälle ja parempi keskittyä orkestereihin, joita ei suurella todennäköisyydellä tulla milloinkaan näkemään Suomessa. Siispä jouduin missaamaan kiinnostaviakin nimiä tyyliin Borknagar, Samael, Opeth, Anathema, Immortal
Perjantai

Aloitusiltana oltuani noin 5 minuuttia alueella, vastaan jo talsi tuttuja suomalaisia, jotka ehtivät todistaa alueen olevan täynnä toimintaa ja päällekkäisyyksiä. Ensimmäinen bongaamani orkesteri oli niin ikään kotoinen Nightwish, joka esiintyi sangen suurelle ja innostuneelle kuulijajoukolle. Nightwish sai kuitenkin jäädä yhden biisin jälkeen, kun viereisessä messu-
hallissa soittoaan oli aloittamassa kiinnostava bändi nimeltään Love is colder than Death. Orkesterin soitinarsenaaliin kuului monenlaista soittopeliä (sitar, djembe-rummut, huilu, ym.) ja heidän eteerinen musiikkinsa toi mieleen legendaarisen Dead Can Dancen. Mainio aloitus festareille. Perjantain odotetuin bändi monelle oli varmasti suomalaisvahvistuksiakin omaava Lacrimosa, joka on suorastaan kulttisuosiossa Saksassa. Bändi on teettänyt jopa isoja ikkunatarroja autoihin, joita myös näkyi hämmästyttävän monessa taka- ja sivuikkunassa. Itse olisin kyllä odottanut Lacrimosalta musiikillisesti enemmän, sillä nyt bändi kuulosti huonojen soundiensa, ja osittain myös uuden raskaamman tyylinsä vuoksi, ainoastaan keskinkertaiselta hewibändiltä. Mutta yleisö piti ja Lacrimosalle mylvittiin kokonaiset kolme encorea!

Love is Colder than Death

Love is Colder than Death

Samaan aikaan toisaalla esiintyi takavuosien kalkkunabändi Sigue Sigue Sputnik, jota piti vilkaista ihan vain nimeksi ja todeta yhtyeen olevan edelleen huono, tai oikeastaan entistäkin huonompi. Silkan rahastuksen vuoksi uudelleen koottu, luulen minä. Koko ilta meni oikeastaan enempi tutustuessa massiivisiin levymyyntipisteisiin, joten bändit jäivät hieman vähemmälle. Kuitenkin illan päätteeksi tuli vielä tsekkailtua saksalainen folkmetalbändi Eisregen. Ihan katsottava, vaikkei mikään klassikko.

Aurum Nostrum

Aurum Nostrum

Lauantai

Sikeästi nukutun yön jälkeen oli aika tutustua Leipzigiin laajemmin, sillä kun vielä edellisenä iltana oli saanut olla vain yhdessä festivaalipisteessä (AGRA nimeltään), niin lauantaina saisi risteillä ainakin parin paikan välillä. Onneksi seurueellamme oli käytössään vuokra-auto, joka helpotti siirtymistä melkoisesti, vaikka tulivathan nuo raitiovaunulinjatkin melko tutuiksi. Lauantain alkusuunnitelmiin kuului Parkbühne-niminen keikkapaikka, jossa esiintyisi useampi apacalyptic/neofolkin äänenkannattajia. Tuolla sitten olivatkin festarin kiinnostavimmat orkesterit, huolimatta siitä, että erään bändin (Von Thronstahl) esiintyminen oli sattuneesta syystä kielletty Leipzigin kaupungin toimesta ja yksi bändi oli peruuttanut muuten vain. Ensimmäisenä lavalle saapui entuudestaan täysin tuntematon nimi Aurum Nostrum, joka sittemmin osoittautui kenties festivaalin positiivisimmaksi yllättäjäksi. Aurinkolaseihin ja mustaan leninkiin pukeutunutta naisvokalistia säesti kaksi patarumpujen soittajaa, jotka välillä soittelivat myös akustista kitaraa ja koskettimia. Musiikki kuulosti paikoin hauraalta, paikoin hyvinkin mahtipontiselta. Levyä bändiltä ei tietääkseni ole vielä ilmestynyt, mutta jahka ilmestyy, niin rahat on jo budjetoitu sitä varten.

Seuraavana esiintyi sitten eräältä tribuuttilevyltä tuttu ja kovasti odottamani The days of the trumpet call, jota kohtaan saattoi olla ehkä liikaakin odotuksia, sillä orkesteri ei aivan yltänyt parhaimpaansa. Tosin uusi cd:nsä piti silti paikan päältä ostaa… Sitten piti olla kahden bändin mittainen tauko, joten oli aika jaloitella sapuskalle. Arvoitukseksi jäi olisiko tuossa poissa ollessa ehtinyt esiintyä bändi nimeltään Annabelle’s Garden, joka olisi kovasti kiinnostanut. Viimeisenä Parkbühnellä soitti australialainen kahden miehen neofolkbändi Ostara, joka esitti hyvin Death In June-vaikutteista musisointia. Erittäin hyvä myöskin.

Days of the Trumpet Call

Days of the Trumpet Call

Illan päätteeksi piti sitten siirtyä Messehalle kuuteentoista, jonka eri tiloissa oli soittamassa monenmoisia industrial- ja noisebändejä. AGRAssa, joka sijaitsi noin 5 kilometriä eri suuntaan kuin Messehalle 16, olisi esiintynyt mm. Enslaved ja Marduk, mutta industrialmekkala vei voiton tälläkin kertaa. Nuo konebändit soittivat sitten todella lujaa ja taskunpohjilta piti kaivaa jotain nenäliinan palasia korviin tukkeeksi. Housut suorastaan lepattivat äänenpaineen takia ja rintakehässä jyskytti. Kun mukaan lisäsi tehokkaan valokaluston stroboineen, niin vaikutus oli vähintäänkin vaikuttava. Hullu meno…

 

Sunnuntai

Keskipäivällä päätimme suunnata kohti Renaissance-hotellia, jossa sijaitsi festivaalin päämaja ja lehdistötiedotuspiste. Ajettuamme pihaan, tapasimme muutamia Cold Meat Industry-levymerkin artistia ja vaihdoimme kuulumisia. Lievä shokki meinasi tulla, kun kuulimme jotain huhua festivaalin joutumisesta konkurssiin ja sen johdosta järjestettävästä ylimääräisestä lehdistötilaisuudesta. Taisi olla Tomas/Ordo Equilibrio, jolta asiasta ensinnä kuultiin. Homman nimi oli lopulta se, että festivaalijärjestäjältä oli loppuneet varat toisen päivän jälkeen, koska ennakkolipuista oli vielä rahoja tilittämättä eikä pankkikaan suostunut lainaamaan tarvittavaa summaa. Tuo oli siis virallinen selitys, vaikka liikkeellä oli sitkeästi myös huhu, että joku olisi karannut rahojen kanssa kaukaisille aurinkosaarille… Anyway, teoriassa festarit olisivat siltä erää ohitse. Onneksi käytäntö meni hieman toisin, sillä loppufestarit päätettiin hoitaa kunnialla loppuun talkoohengellä. Siispä aikaisemmin järjestyksen ylläpidosta huolehtinut Black Rainbow Securityn tylyt punttisalikovikset saivat seuraajikseen ihan "normaalin" kokoisia ja rennompia järjestysmiehiä. Samoin bändit esiintyivät tavallaan ilmaiseksi, kun kerran paikalle olivat jo joka tapauksessa vaivautuneet.

Viikinkikylä

Heidnisches Dorf

Soittoaikataulut rukattiin uusiksi ja pari esiintymispistettä jouduttiin lopettamaan, mutta ohjelmaa riitti reippaasti koko sunnuntaiksi. Parkbühne kuului näihin uudelleenorganisointien kohteisiin, joten sinne alun perin suunnitellut orkesterit siirrettiin Heidnisches Dorf nimiseen pakana/viikinkikylään. Paikka olikin mitä upein nuotioineen ja viikinkityyliin rakennettuine rakennuksineen! Ainoa huono puoli tietysti oli sähköjen puuttuminen eli oli tyytyminen akustispohjaisiin esityksiin. Toisaalta tuo antoi tietynlaisen primitiivisen tunnelman eikä neofolkissa muutenkaan sen kummemmin sähkövempaimilla kikkailla. Ensinnä estradille (3m x 3m katos) kapusi Dies Natalis, jonka saksankielinen musisointi kirvoitti muutamat innokkaimmat jopa yhteislauluun. Melko alkukantainen meininki, mutta homma toimi. Sen sijaan seuraavaksi esiintynyt unkarilainen(?) Scivias ei oikein saanut hommaa kuulumaan riittävästi vahvistimien puuttumisen takia. Sitten olikin vaihteeksi vuorossa suomalaista kansanperinnettä, kun Tenhi saapui soittopeleineen lavalle. Sinänsä hassua, että yhtyeen ensimmäinen keikka toteutuu ulkomailla. Viidellä hengellä joutuivat improvisoimaan akustisen setin ja soittajat olivat tilanteesta hieman hämillään.

Mutta ongelmat eivät jäänet tuohon. Aloittaessaan toista biisiään bändille ilmoitettiin, että paikanpäällä saattaisi kohta ilmetä eräitä vakavia ongelmia ja setti olisi syytä lopettaa siihen paikkaan. Ongelmien alkuperä liittyi illan pääbändiin Death In Juneen ja heidän joidenkin mielestä kyseenalaiseen imagoonsa, mutta onneksi sen kummempaa ei sattunut. Pitkän odottelun jälkeen Death In June saapui lopulta yleisön eteen. Kolmella patarummulla ja Douglas P. laulussa, bändi esitti improvisoiden 3 biisiä häipyen sitten vilkkaasti paikan päältä. Bändit tuossa paikassa olivat sitten siinä, joten loppuillan kohteeksi otettiin taas Messehalle 16 ja sen monilukuinen konemusiikkitarjonta. Useat bändit siellä olivat melko pieniä nimiä, mutta porukkaa oli yllättävän runsaasti ja meininki asiallinen. Electro-puolella esiintyneet S.P.O.C.K. ja Apoptygma Berzerg kiinnostivat silminnähden laajempaa kuulijakuntaa kuin samaan aikaan viereisellä industrial/melu-puolella meuhkanneet hämäryydet, jotka jälleen koettelivat melunsiedon äärirajoja.

 

Maanantai

Neljäs ja viimeinen päivä edessä eikä oikeastaan suurempaa festariväsymystä havaittavissa vaikka edellinen ilta vierähtikin aamuviiteen. Mutta kuten aikaisemmin oli jo alkanut epäillä, maanantaina ei enää tulisi olemaan sen kummempia esiintymisiä ja kaikki olisi tältä kesältä ohi. Sinänsä sääli, sillä illaksi olisi ollut tiedossa vielä Cold Meat Industry-levymerkin iltamat ja monien tuon yhtiön artistien keikat. Mutta se jäi sikseen ja oli aika jättää Leipzigin pölyt taakse. Tarkemmin ajatellen tuo maanantain poisjääminen ei kuitenkaan harmittanut, sillä bongaamieni kiinnostavien bändien saldo oli jo aika mainio. Ehkäpä tämän jälkeen Suomen kesäfestarit mielikuvituksettomine bändivalintoineen kiinnostavat astetta vähemmän. Loppujen lopuksi WGT 2000 oli kaikkine omituisine käänteineenkin oikein miellyttävä kokemus ja varmasti tuonne toistekin lähtisi, mikäli konkurssi ei ollut lopullinen. (Sittemmin kuulin, että nimen käyttöoikeudet myytäisiin ammattimaisemmalle järjestäjätaholle ja uusi päivämääräkin on päätetty). So dann, paikallista sananpartta lainatakseni.

 

Von Thronstahlin kielletty esiintyminen

Poliittisesti epäilyttävää Von Thronstahlia kiellettiin esiintymästä...

takaisin