Rehab 5 25.4.2004, Tukholma |
|
|
|
John Björkman
|
Ruotsissa tapahtuu usein, ja koska Tukholma on kätevän lähellä, on sinne helppo lähteä joskus pienempienkin tapahtumien vuoksi. Rehab 5 on pieni noisefestari joka järjestettiin Fylkingenillä, Södermalmin Münchenbryggerietissä sunnuntaina 25.4.2004. Tapahtuman teemana oli tällä kertaa kohtalaisen tuora mutta sitäkin asiallisempi ruotsalainen noiselevymerkki Segerhuva. Tätä tapahtumaa innostuttiin lähtemään katsomaan vähän isommallakin porukalla, ja tekemään hyvää edustusta oman kotimaamme industrial-piireistä. Paikan päällä osoittautuikin että meidän kuuden hengen seurueemme olikin jo huomattava lisä "festivaaliyleisöön", joka tuntui meidän lisäksemme koostuvan lähinnä esiintyvistä artisteista sekä Segerhuvan porukasta. Fylkingen tarjosi mukavan vapaat ja rennot puitteet tapahtumalle. Tila ei ollut kummoinen, selkeästi lähinnä taiteellisemmille tapahtumille tarkoitettu. Seinille oli ripustettu Martin Bladhin maalauksia, ei mitenkään yllättäen varsin verisin ja lihaisin aihein. Ehkä osittain yleisön pienuudesta johtuen tunnelma paikan päällä oli hyvin tuttavallinen ja aika kului hyvässä seurassa. Varsinaiset esiintymiset tapahtuivat erillisessä salissa jonne ihmiset aina huudettiin sisälle uuden esiintyjän aloittaessa.
|
Martin Bladh
|
Ensimmäisenä esiintyikin juuri tuo IRM:in runoilijapuolisko eli Martin Bladh. En tosin tiedä miksi projekti kulki nimellä Martin Bladh sillä lavalla soitti herra Bladhin lisäksi myös IRMin toinen puolisko Erik Jarl, Raison D´Être-mies Peter Andersson sekä Magnus Lindh Skin Areasta. Olikin hauskaa kuulla kuinka kaikkien osallistuvien muusikoiden persoonalliset soundit erottuivat kokonaisuudesta; Bladh itse väärinkäytti soittimia, soittalla mm. rumpupeltejä ja bassokitaraa jousella, Jarl Korg-syntikkansa ääressä loi hyvin samankaltaisia ulinoita kuin Jarl-levyillä ja Peter Andersson siveli peltistä häkkyrää rautaisella vempaimella, luoden hyvin samankaltaista ahdistavaa orgaanista äänimattoa kuin uusimmilla Raison-levyillä pohjana. Lopputulos oli pitkä, konkreettisen ahdistava äänimassa, jonka höysteeksi näytettiin jotenkin todella hyvin istuvaa toistuvaa mustavalkovideota väkivaltaisista kanoista.
|
|
Treriksröset |
Lyhyen tauon jälkeen lavalle astui Treriksröset, Segerhuva-mies Tommy Karlssonin oma meluprojekti josta olen kuullut usein mutta jonka tuotantoon en vielä ollut tutustunutt. Treriksröset toimi täydellisesti senhetkiseen väsyneeseen mielentilaani - monikerroksista ja dynaamista rutisevaa melua, jossa jyrisevä matala pohjarytmi ja tuskaiset korkeammat äänet takasivat että uneliaisuus ei päässyt hiipimään kuulijan mieleen. Psykedeelisen ahdistava taustavideo (selvää Fetish 23:n jälkeä) toimi hyvin musiikin kanssa. Kolmantena artistina vuorossa Moljebka Pvlse, eli Mathias Josefsson. Jälleen nähtiin konkreettisempaa äänentekoa kun Mathias loi droneja soittamalla sähkökitaraa jousella. Setin alkuosa oli juuri sellaista avaraa droneambientia kuin artistilta kahden viime levynsä, Sadalmelik:in ja Duhka:n pohjalta saattoi odottaa, leijailevan sähköistä ja pehmeää äänimaisemaa jossa kuitenkin aina pieni meluisa reuna. Setin puolesta välistä seesteisyys alkoi kuitenkin säröillä ja hajota, rätinän ja kohinan ottaessa vallan. Hienoa oli kuinka taustavideo seurasi musiikin kehitystä, liukuen ensin kauniissa avaruudellisissa valoilmiöissä kunnes mukaan alkoi tulla yhä enemmän häiriökuvioita ja lumisadetta. Meluisa loppuosio oli kuitenkin ehkä liian hidasliikkeinen, ainakin silloiseen mielentilaani, ja huomasin että en oikein jaksanut keskittyä esityksen loppuun saakka. |
Moljebka Pvlse
|
|
MK9
|
Lopuksi vielä festivaalin ulkomaan kiinnitys, ex-Death Squad mies Michael Nine, tällä kertaa nimikkeellä MK9. Odotin perinteistä voimaelektroniikkaesitystä mutta amerikkalaisartisti yllättikin varsin performanssinomaisella setillä, jossa pääpaino olikin videolla. Artisti itse ei tullut ollenkaan lavalle, vaan hoiti hommansa näkymättömästi yleisön takana, jättäen valkokankaan huomion keskipisteeksi. Alkuun siellä liehui Amerikan lippu ja kaiuttimista raikui säröinen hymni Home of the Brave. Sitten sankarillisia kuvia George W. Bushista. Viestin kriittisyys oli jo selvä, sitten MK9 siirtyi varsinaiseen asiaan, tekstit valkokankaalla kertoivat kuinka USA pimittää tietoja kansalaisiltaan ja valkokankaalle tuli vuoronperään asioita joita ei USA:n mediassa raportoida; kuvaa Irakin sodasta, poliisiväkivallasta mielenosoituksissa ja niin edelleen. Jossain vaiheella Michael Nine hyökkäsi yleisön takaa ihmisten joukkoon, huutamaan päin katsojien naamaa. Osa ruotsalaisyleisöstä ei oikein tuntunut ymmärtävän esitystä ja kriittistä kommenttia kuului vähän väliä. Minulle esitys oli vaikuttava, vaikka uskon että se toimisi parhaiten amerikkalaiselle yleisölle esitettynä. Keikan jälkeen oli mukava jäädä pitkäksi toviksi juttusille Segerhuvan ihmisten kanssa syöden ja juoden. Ehkä osittain pienestä yleisöstä johtuen henki paikan päällä oli todella hyvä ja viihtyisä. Sunnuntaikeikka tarkoitti kuitenkin sitä että suurimman osan paikallisia oli päästävä ajoissa nukkumaan ja mekin seurueinemme suuntasimme Tukholman yöhön etsimään tekemistä siihen saakka kunnes aamulaiva Turkuun lähtisi. |
|
|