Raison D´être - Reflections from the Time of Opening

 

Raison D´être on nimi jonka merkitystä ei voi mennä kieltämään. Artistin tuoreempien levyjen upeus saa kuitenkin helposti unohtamaan että alkutaival ei ollut läheskään niin hohdokas.

 

Artisti: Raison D´être
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2005
Kesto: 77:14
Kappaleita: 20

Reflections from the Time of Opening on tarkoitettu dokumentaatioksi klassikkoartistin varhaisvaiheista. Levyn 15 ensimmäistä raitaa ovat esikoislevyä Prospectus I edeltävältä ajalta. Saman aikakauden materiaalia on aiemmin kuultu myös mm. Collective Archives-tuplalla, ja tämä varhainen materiaali poikkeaakin varsin radikaalisti Raisonin tunnetummasta tyylistä. Kyse on enemmänkin elokuvamusiikkimaisesta syntikkaorkestraalista kuin dark ambientista, ja pakkoa sanoa että ei kovin hääppöiseltä sellaiselta, etenkään kun miettii millaiseksi artisti on sittemmin kehittynyt. Jonkinlaista vivahdetta Peter Anderssonin lahjakkuudesta on kyllä jo havaittavissa mutta varsin amatöörimaisilta nämä varhaiset syntikkasävellykset silti tuntuvat. Kokonaisuutta ryydittämään on mukaan heitetty kokoelmakappaleita In Sadness Silence and Solitude-kaudelta (eli "munkkilaulukaudelta"): The Absolute Supper:ilta suorastaan taivaallisen kaunis The Verge of Somnolence sekä kaksi (myös erittäin hyvää) kappaletta Funeral Songs-kokoelmalta. Lisäksi pari uudelleen työstettyä raitaa Prospectus I:ltä ja loppuun yksi aivan uusi, Summoning the Void.

Jos edellämainittuja kokoelmia ei jo omista, tai on muuten vaan Raison-keräilijä, voi tämä olla kannattava hankinta. Levy on kuitenkin, kuten Collective Archives:kin, lähinnä kuriositeetti kovimmille faneille.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot