Lustmord - The Word as Power | ||
|
||
Lustmord on tällä levyllä omalla tapaa palannut vuosien taakse. Tyylilajina on ambient-maiseman päälle rakentuva messuaminen, joka muistuttaa lähinnä bysanttilaista kirkkolaulua. Se tuo välittömästi mieleen toisaalta SPK:n klassikon Zamia Lehmanni - Songs of Byzantine Flowers (1986), toisaalta Stephan Micusin loistavan, tuoreen, vokaaliluupeista kuoroksi rakentuvan Panagia-albumin (2013). |
|
|
The Word as Power on hillitty, unenomainen, ja sitä selkeästi hallitsee ihmisääni, jonka enimmäkseen tuottaa Aina Skinnes Olsen. Sävy tai tunnelma ei muutu edes, kun tilapäisesti mennään miesäänen puolelle, kokonaisuus on niin yhtenäinen, ja sen voi melkein nähdä mielessään live-seremoniana, vaikka osat onkin taltioitu erillään. Kyseessä on Lustmordin kirkkaasti hienoin levy sitten suurimman mestariteoksen, koko dark ambient -genren tavallaan määritelleen The Place where the Black Stars Hang (1994). Jiituomas |
||
|
||
|
||
Lustmord has on this album, in a way, gone back years in time. The chosen style is a mass-style vocalization, building upon a ground of dark ambient. The vocals bear a strong resemblance to Byzantine chant. As a result, it also immediately brings to mind on one hand SPK’s classic Zamia Lehmanni - Songs of Byzantine Flowers (1986), on the other, Stephen Micus’ brilliant, recent, Panagia (2013), which builds into choruses through vocal loops. The Word as Power is restrained, dreamlike, and definitely dominated by human voices, most of which come from Aina Skinnes Olsen. Neither mood nor tone changes even when the vocals are replaced by male ones - the whole is so solid in style. One can almost envision it as one live ceremony, even as it has actually been recorded separately. This is Lustmord’s best album since the project’s greatest masterpiece, The Place where the Black Stars Hang (1994), which essentially defined the entire dark ambient genre. Jiituomas |