Lingua Fungi - Flowery Dreams & Spore Prints


Oululaisen Lingua Fungin toinen kokopitkä (tai siis ensimmäinen "virallinen") on hyvin vakuuttava jatko siitä mihin erinomainen Tlapallan Pantonal jäi. Se on surumielisen kaunis matka pehmeisiin äänimaisemiin, joissa hienovaraisesti kokonaisuuteen miksatut akustiset elementit luovat tunnelmaa. Sävellyksellistä kehitystä on tapahtunut paljon, lähinnä siinä miten tiiviisti palaset on punottu yhteen. Ääni ikään kuin leijuu tunnistettavuuden rajalla liikkuvina maalailevina teemoina, tapahtuen kolmessa eri tasossa, jotka välillä vaihtelevat paikkaa niin että esim. taustan aallot tulevat hetkeksi esiin kadotakseen sitten jälleen. Vaikka levy on selkeä tunnelmallinen kokonaisuus, on sillä muutamia erottuvia osuuksia. Erityisesti Branches on tyyliltään muusta poikkeava selkeän rytminsä takia, mutta toimii luontevana osana kokonaislinjaa. Oikeastaan pienet poikkeavuudet ovat juuri se asia, joka estää levyä muuttumasta pelkäksi taustamusiikiksi, ja näin se, että tunnelma hieman katkeaakin, on tosiasiassa pitkän tähtäimen etu. Variaatiota on juuri sopivasti luomaan tästä oman tyylilajinsa parhaimmistoon kuuluvan julkaisun, levyn jonka tunnelmista nauttii niin palasina kuin yhtäjaksoisenakin kokemuksenakin.

 

Artisti: Lingua Fungi
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: War Office Propaganda
Julkaisuvuosi: 2006
Painos: 500 kpl
Kokonaiskesto: 51:32
Kappaleita: 8

Artisti: Lingua Fungi
Formaatti: CD-R
Julkaisuvuosi: 2006
Painos: Sisältyy 222 ensimmäiseen kappaleeseen Flowery Dreams -albumia.
Kokonaiskesto: 25:47
Kappaleita: 5




Painoksen 222 ensimmäistä pakettia sisältävät myös Spore Prints -ep:n. Sillä on kolme vanhempaa ja kaksi tuoreempaa raitaa. Uudemmat osuudet ovat vaimean painostavia, vanhemmat (Print 1-3) viehättävän yksinkertaisen oloisia, käyttäen synteettisen mutta ei koneellisen kuuloisia rumpurytmejä hienon maagisella tavalla. Materiaali liikkuu todella nätisti synkimmän new agen ja pirteimmän dark ambientin välimaastossa. Mikä parasta, synkkä ja kevyempi tavara muovautuvat kauniisti yhdeksi kokonaisuudeksi, muodostaen yhden transsisen matkan jonnekin kauas.

Tämä selvästi suomalaisen ambientin kärkikastiin kuuluva artisti on jälleen osoittanut osaavansa tehdä itsensä kuuloista, huomattavan tasokasta ja muiden tyyleistä poikkeavaa musiikkia. Erittäin hyvä, erittäin tunnelmallinen. Kannattaa hankkia ajoissa, jotta saa koko tavaran mukaan.


Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot