IRM - Oedipus Dethroned | ||
|
||
Mitä pidempään uusia bändejä tulee seurattua, niin sitä kriittisemmäksi huomaan makuni muuttuvan. Tämä pitää paikkansa myös meluisamman industrialin kohdalla, jossa uudet ideat tuntuvat olevan harvassa ja hyvin toteutettuja levyjä vanhojenkin ideoiden pohjalta on aina vain vaikeampi löytää. Oedipus Dethroned on kuitenkin piristävä poikkeus, vaikka IRM luottaa debyytti CD:llään samoihin elementteihin kuin kymmenet muutkin PE-yhtyeet.
|
Artisti: IRM
|
|
Levyn aloittaa The Celebration of the Untouched Skin, joka osoittautuu heti levyn parhaaksi kappaleeksi. Huolimatta kappaleen taustalla olevasta, industrial-bändeille jo pakolliseksi muodostuneesta, kuoro-samplesta kaikki toimii hyvin. Biisi ilmentää hyvin myös koko levyä: kappaletta ei ole ahdettu täyteen kaiken maailman meteliä, vaan sävellysten tekemisessä on ollut maltti kädessä. The Celebration of the Untouched Skin:in ja levyn nimibiisi Oedipus Dethroned:in lisäksi perinteisemmän industrialin rytmejä lähenevä The Stage sekä levyn päättävä The Crucifixion (The Final Stage) ovat ehdottomia suosikkejani. Levyn alusta ja lopusta löytyvät parhaat ja mielenkiintoisimmat biisit, keskivaiheille on puolestaan sijoitettu vähemmän omaperäisempiä ja yllätyksettömämmän kuuloisia kappaleita. Perinteisiin PE-temppuihin ja -äänivarantoon luottaen IRM:in onnistuu kuitenkin välttää monotonisen rutinan sudenkuoppa ja Oedipus Dethroned osoittaakin, että IRMin pojilla riittää ajatuksia useampaankin kuin yhteen biisiin. Yhtye on siis onnistunut kaikkein vaikeimmassa eli uuden luomisessa vanhoista elementeistä. Vastaisuudessa täytynee seurata IRM:in tekemisiä entistä tarkemmin. Jaakko Penttinen
|
||
|
||