Agrie Gadi ("Varhaiset Vuodet") on ansiokas
kokoelma latvialaisen postfolklore-yhtye Ilgin uran alkupään
tuotannosta. Musiikkityyppi on Latviassa lähes vastaavanlaisessa
statuksessa kuin iskelmä suomessa, ja Ilgi on alalla maan suurimpia
nimiä. Agrie Gadi jakautuu kahteen erilliseen kokonaisuuteen, joista
ensimmäinen kiekko kerää yhteen keskeisiä kappaleita
vuosilta 1981-1991. Yhtye ei nauttinut neuvostoaikana virallisten tahojen
arvostusta, ja siksi sen levytyksiä on ollut tarjolla vain vähän,
lähinnä ulkomailla tehtyinä.
|
Artisti: Ilgi
Formaatti: 2CD
Levy-yhtiö: UPE
Julkaisuvuosi: 2002
Kokonaiskesto: 53:33 + 49:50
Kappaleita: 19 + 14
|
|
Suurin osa kappaleista on tyypillistä post-kansanmusiikkia,
joka tuo vahvasti mieleen Gjallarhornin ja Garmarnan kaltaiset
yhtyeet vaikka onkin rauhallisempaa ja selvästi toisesta musiikkiperinteestä
nousevaa. Myös muita tyylejä on mukana, mm. paljolti Fire
+ Icen oloista (neo)folkia (esim. Dziditi mosenas) ja
meikäläisen kansanperinnelaulun tapaisia sävelmiä.
Yhteistä niille on selkeä surumielisyys ja haikeus sekä
soiton huippuluokkainen taso (malliesimerkkinä todella kaunis Visa
zemes zale zied).
Toiselle levylle on pakattu 1993 julkaistu Rami Rami -albumi,
joka on tyyliltään selkeästi modernimpi. Sen lähin
vertailukohta löytynee useimmille Hagalaz' Runedancesta, sillä
erotuksella että Ilgin naiset osaavat oikeasti laulaa. Kantele on
vanhaan aineistoon verrattuna antanut lisää tilaa jouhikolle
ja viulujen esille tuomiselle, ja kuorolaulusta on siirrytty yksilöpainotteisuuteen.
Mukana on pari vähän tylsempää kansantanssikappaletta,
mutta ne eivät juurikaan häiritse kokonaisuutta. Toisena ääripäänä
ovat kappaleet kuten Ozols auga jurmala, joka käyttää
vastaavaa kansantanssirakennetta pohjanaan, mutta rikkoo tyyliä täysin
totutusta poikkeavalla instrumentaatiolla suosien vahvoja droneja ja lähes
koneelliselta kuulostavaa soundia. Mukana on myös ihastuttavan vieraalta
kuulostava Zidi zidi, joka ei noudata "normaalia"
melodiakaavaa lainkaan yhdistellessään naisvokaaleja, hetkittäisiä
miesten taustalaujuja ja lyhyitä soittokatkelmia.
Jos ei paremmin tietäisi, olisi Ilgin alkupään tuotanto
helppo ohittaa tavallisena kansanmusiikkina, mitä se ei missään
tapauksessa ole. Uudemmasta materiaalista omaperäisyyden erottaa
kevyemmin, ja sen kautta on helpompi arvostaa myös aiempaa tavaraa
ja ymmärtää sen nyansseja ja innovatiivisuutta.
Osalle kuulijoista tämä voi olla liian vieraan oloista, mutta
uppoaa varmasti hyvin yllä mainittujen yhtyeiden ystäviin. Ja
yhtye on todennäköinen tuleva suuri nimi neofolkpiireissä
ympäri Eurooppaa, kunhan tietoisuus alan itäisestä tarjonnasta
vain hiukan kasvaa.
Jiituomas
|