Gustaf Hildebrand - Starscape

Lithivm-nimellä esikoisjulkaisunsa tehnyt esklistunalainen Gustaf Hildebrand on päästänyt toisen CD:n, tällä kertaa kanadalaisella Cyclic Law-levymerkillä. Lithivm-CD jäi varsin mitäänsanomattomaksi joten tässä nähdään onko miehessä enemmän potentiaalia omalla nimellä. Starscape käsittelee nimensä mukaisesti avaruuden tyhjää tilaa, teema jota on alalla käsitelty paljon mutta ei vielä liikaa.

 

Artisti: Gustaf Hildebrand
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cyclic Law
Julkaisuvuosi: 2004
Kokonaiskesto: 44:30
Kappaleita: 6

Levy alkaa hyvin samoissa tunnelmissa kuin Inaden Aldebaran. Niinkin samanlaisissa että olin jo melkein valmis kuittaamaan tämän taas uudeksi merkityksettömän persoonattomaksi dark ambient-teokseksi. Taustalla voi kuitenkin havaita vaimeita mutta selkeitä äänikuvioita jotka tuovat hieman mielenkiintoa. Vasta kolmannessa kappaleessa Journey to Orion huomaa selkeästi kuinka taidokkaan monieleistä Hildebrandin avaruusambient itseasiassa on. Musiikissa on paljon kristallinkirkkaasti erottuvia mutta vaimeita yksityiskohtia joihin on mukava upota. Kaiken kaikkiaan sommitelmat ovat erittäin minimalistisia, tässä ei ole massiivisen hyökyviä ääniaaltoja tai nopeasti eteenpäin kehittyviä rakenteita, vaan kappaleet rakentuvat pienen pienistä aineksista sekä miellyttävän paksuista huminoista, jotka luovat hitaan rauhallisesti eteenpäin liikkuvia avaruusmaisemia. Hypnoottisen seesteinen kuvaa hyvin levyä joka kerta toisensa jälkeen saa minut autuaan levolliseen mielentilaan mutta ei silti uneta.

Lempeän tasaisesta perusvireestä huolimatta kappaleet erottuvat selkeästi toisistaan: Journey to Orion:in pääosassa ovat aavemaiset hyräilyt, tuoden hieman mieleen Raison D´êtren viimeisimmät tuotokset. Worlds on the Distant Sun on tasaisen pehmeää leijailua ja The Cygnus Loop:issa on korkean kristallisesti tikittäviä taustaääniä ja kovia metallisia sysäyksiä.

Loppujen lopuksi Inaden Aldebaran on yhä eniten mieleen tuleva levy, vain vähemmän matkivassa mielessä. Hildebrand luo hyvin samankaltaisia hitaan minimalistisia avaruustunnelmia, vaan omaa persoonallista palettiaan käyttäen. Erityisesti dark ambientia enemmän kuunteleville ja sen pieniä nyanssieroja arvostaville tämä upeasti pakattu tähtimaisema on vahvasti suositeltava hankinta.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot