Britanniassa asuvan Bobby Krlicin sooloprojekti tuottaa ambientia ja hälyä. Tällä kolmannella albumillaan hän painottaa selvästi enemmän äänimaisemallista puoltaan. Levyn alkuvaiheessa tuleva vokaalisurina ja kauhuelokuvamainen, hitaan dubstepin tyyliin toteutettu basso- & rätinäkikkailu ei oikein vakuuta, mutta onneksi kuuntelin nimikappaleita pitemmälle. Siirtyessään ambientiin Krlick nimittäin pääsee vahvimmalle alueelleen.

Pois lukien Miste, joka on kuin köyhän miehen ylidramaattista Ovroa, levyn maisemat toimivat hyvin, niissä on hienoja harmonioita ja näppärää fuusiota modernista konemusiikista ja synkästä ambientista. Soundimaailma on hiukan turhan kliininen, varsinkin kunnon kuulokkeilla, mutta epäilen vahvasti tällaisen ambientin uppoavan ihmisiin, jotka ovat tottuneet ensisijaisesti kuuntelemaan läppärillä tuotettua kamaa tietokoneensa kaiuttimilla tai puhelimensa kuulokkeilla. Levyn päättävä pitkä The Drop on joka tapauksessa keinotekoisuuden tunnustaan huolimatta hyvin kaunis ja hienosti rakentuva teos.

Jiituomas

This solo project of Britain-based Bobby Krlic produces ambient and noise. On this third album, he emphasizes clearly more the soundscaping side. The vocal buzz and horror-movie like slow dubstep style bass and noise trickery early on does not really convince the listener, but I am glad that I stayed on byond the first track. As he moves into ambient, Krlick gets into his strongest territory. Excluding Miste, which is like a poor man’s over-dramatic Ovro, the soundscapes on the album function well. They contain fine harmonies and clever fusions of modern machine music and dark ambient. The tone is somewhat too clinical, though, especially on good earphones, but I think this kind of ambient will go well with those who are mostly used to listening to laptop-created music from their computer’s speakers or earphones in their mobiles. In any case, the ending track, The Drop, is despite its artificial feel a very beautiful, well building song.

Jiituomas