Halo Manash - SYoMA

Halo Manashin erittäin kauniisti pakatun kolmosalbumin kohdalla on jo aivan turha puhua "I.Coraxin sivuprojektista", niin oma soundinsa yhtyeellä jo on. Syomalla se on siirtynyt kohti monimutkaisernpia ja kokeellisempia rakenteita, mutta kuulostaa yhä ehdottomasti itseltään, ollen pohjimmiltaan ujeltavaa transsi-ambienttia - kuin sähköinen noistarumpu.

 

Artisti: Halo Manash
Formaatti: CD / CD erikoispainos
Levy-yhtiö: Aural Hypnox
Julkaisuvuosi: 2004
Painos: 1000 kpl. (erikoisp. 30 kpl.)
Kokonaiskesto: 58:03
Kappaleita: 8

Levyllä on useita kappaleita ja osuuksia jotka ovat kerrassaan erinomaisia, erityisesti pitkä usvaISuusiuTUVA, aLASpäIn sYon -biisin Raison D'êtren tuoliensiirtelyä muistuttavat ulinat, ja levyn päättävä loistava nimikappale, joka on varsin lähellä Se Its En -albumin soundeja. Silti jostakin syystä ainakaan minulle SYoMA ei toiminut samanlaisena kokonaiskokemuksena kuin edeltäjänsä, ja jäi valikoimaksi irrallisia, selvästi toisistaan erottuvia teoksia. Kaikissa kappaleissa on hyviä, innovatiivisia uusia ideoita (voimakkaampia vokaaleja kuin ennen, hallitsevaa konebiittiä, yms.) mutta ehkä juuri siksi saumakohtia tuntuu jäävän liikaa. Biisit ovat oikein onnistuneita, mutta toimivat usein toistensa tunnelmia vastaan.

En silti sano hetkeäkään tätä huonoksi levyksi - se on kirkkaasti synkän mielentilamusiikin keskivertotasoa parempi - ainoastaan sellaiseksi joka jää edeltäjiensä varjoon mutta lupaa samalla yhä mielenkiintoisempaa tulevaisuutta. Ja hankkimisen arvoinenhan se tottakai on.

Jiituomas

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot