Genocide Organ - In-Konflikt | ||
|
||
Genocide Organ on epäilemättä yksi tärkeimpiä 1990-luvulla industrial-musiikin kehitykseen vaikuttaneita yhtyeitä. Ennen kaikkea 1996 ilmestynyt klassikko Mind Control on toiminut uudemmalle voimaelektroniikalle yhtenä tärkeimpänä suunnannäyttäjänä, eikä sen vaikutusta nykyiseen industrialiin voi korostaa liikaa.
|
Artisti: Genocide Organ |
![]() |
Vuosituhannen vaihteessa Genocide Organ siirtyi voimaelektroniikasta enemmän old school -industrialin suuntaan. Bändin edellinen studiolevy The Truth Will Make You Free esittelikin monin tavoin uudistuneen Genocide Organin. Yhtyeen tyylillinen muodonmuutos Mind Controlin aikaisesta voimaelektroniikasta nykyiseen vanhakantaiseen industrialiin on ollut näin jälkikäteen arvioituna melkoinen. Se on vaatinut esimerkiksi soundimaailman ja kappalerakenteiden kokonaisvaltaista uudistamista. Nyt viiden vuoden pitkän odotuksen jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt uusi studiolevy In-Konflikt. In-Konflikt jatkaa paljolti Truth Will Make You Free:n linjoilla, mutta on edeltäjäänsä monipuolisempi ja rankempi levy. Uusimmalla levyllään Genocide Organ tuntuu ammentavan suurimmat vaikutteensa 80-luvun alun englantilaisesta industrialista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ainoastaan Throbbing Gristlea ja muita suuria klassikoita, vaan bändin esikuvana tuntuvat olleen myös Broken Flagin kaltaisille yhtiöille levyttäneet pienemmät artistit, jotka lienevät suurimmalle osalle industrialin kuuntelijoista melko tuntemattomia nimiä. Varhaisen britti-industrialin vaikutus kuuluu selvästi esimerkiksi Industrial Strife -kappaleen eri versioissa, jotka kaikki ovat juuri sellaista primitiivistä voimaelektroniikan ja teollisuusmelun sekoitusta kuin pari vuosikymmentä sitten. Perinteisempää Genocide Organ soundia edustavat puolestaan myös Anenzephalian parhaat päivät mieleen tuovat Moral Rear ja Conditio Humana. Vaikka levy on mielestäni ensisijassa yksi yhtenäinen kokonaisuus, niin myös muutama yksittäinen kappale erottuu ylitse muiden. Erityismaininnan ansaitsevat selvää hittipotentiaalia omaava ja mainion puhesamplen sisältävä A Peculiar Crusade sekä levyn muita kappaleita rytmikkäämmät Disobey Ends ja Death Hypes, jotka kuulostavat siltä kuin ne olisivat taltioitu livenä jossain Mannheimin teollisuushallissa. Levyn soundit ovat kokonaisuudessaankin hyvin karut ja hienostelemattomat, mikä tuo useimpiin kappaleisiin vahvasti konserttitilanteen tunnun. In-Konflikt on ehdottomasti yksi vuoden parhaita, ellei
jopa paras levy. Se sisältää kaikki klassikon ainekset
tiivistämällä koko old school -genren olemuksen reiluun
kolmeen varttiin ja olemalla samalla kuitenkin riittävän monipuolinen.
Kukaan ei osaa tehdä tätä paremmin kuin Genocide Organ.
Fantastista!!! Jaakko Pentiinen
|
||
|
||