X-Sanguis - Pavor Nocturnus

Turkulainen, pääasiassa kahden hengen projekti/bändi X-Sanguis on varsin tuore nimi Suomen industrial/ambient-skenessä. Herrojen BitchShifter ja Pater Reptilia aikaisemmat sävellykset ennen tätä Pavor Nocturnus -demoa olivat menneet ohi korvieni vaikka sittemmin löysin kaksi Internetissä (confuture.net) julkaistua kappaletta, joiden rakenne pysyi ajallisesti lyhyemmässä muodossa. Kappaleiden pituuksissa on siis ainakin tapahtunut muutoksia.

Artisti: X-Sanguis
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: omakustanne
Julkaisuvuosi: 2003
(hiottu, uudelleenmasteroitu lisäpainos 2006)
Kokonaiskesto: 49:45
Kappaleita: 3

Levyn aloittaa kymmenminuuttinen Eeli, eeli, lama sabaktani!. Tämä lausahdus kappaleen nimenä sekä kansikuvituksen palava hautakivi sekä takakannen liekeissä oleva risti antavat yhdessä viittauksia uskonnolliseen tematiikkaan, joka omaa yhtäläisyyksiä legendaarisen ruotsalaisen industrial-bändi In Slaughter Nativesin suuntaan erityisesti vuoden 1992 Sacrosancts Bleed-levyllänsä. Olenkin BitchShifterin puheita vapaasti tulkiten ymmärtänyt X-Sanguisin ulkomusiikillisena motivoijana olevan "perkeleiden karkotus Absinthin voimalla". In Slaughter Natives kuuluu myös paikoin musiikillisesti ja se ei ole lainkaan huono asia, varsinkin kun ISN on ollut tuntematon yhtye X-Sanguis-miehistölle tämän demon valmistumiseen saakka eikä vaikutteita siten ole voitu ottaa! Tietysti lyriikoiden puuttuessa lähestymistapa uskonnollisuuteen voi myös olla "samasta suunnasta kuin ruotsalaisella Sanctumilla". Joka tapauksessa itse avausbiisi lokeroituu hitaaksi ja raskaaksi industrial-kappaleeksi ja aavistuksen hitaampana sitä voisi kaiketi luonnehtia jo ambientiksikin. Tunnelma on loppua kohti tiivistyvässä hypnoottisuudessaan joka tapauksessa mitä mainioin vaikka jykevämmillä soundeilla kappaleesta saisi vieläkin painostamman.

Keskimmäinen reilun vartin mittainen kappale Partition 2 alkaa kömpelösti kirkonkellojen soitolla. Tarkoitus on siis sanoa, että vuonna 2004 kirkonkellojen kalisuttelun täytyy olla todella omaperäisesti käytetty, jotta se ei kuulosta täysin kuluneelta ratkaisulta. Ok, tällä levyllä ne sentään sopivat teemaan, joten asia ei ole läheskään niin vakava. Olisin kuitenkin leikannut biisistä pois ensimmäiset 4,5 minuuttia, sillä kirkonkellot olivat vielä aivan siedettäviä verrattuna soundeihin, joita kuullaan erityisesti kahden ja puolen minuutin kohdalla ja siitä eteenpäin. Nämä syntikkakuviot ovat valitettavan heppoisen sekä kornin kuuloisia ja hävettävät varmaankin säveltäjää itseäänkin muutaman vuoden kuluttua. Tämän jälkeen herpaantunut ote onneksi jälleen tiukkenee ja kappale muuttuu ensin dark ambientia muistuttavaksi kauhukuvien maalailuksi sekä lopulta jälleen hieman ISN-tyyliseksi tuomiopäivän jyskytykseksi kirkkourkuineen.

Pitkähköön lopetuskappaleeseen Epäonnistuneen messu (yli 23min) on kahdesta edellisestä poiketen osallistunut myös kolmas säveltäjä nimeltään Fixation. Työjako ei kansista selviä, mutta kappaleessa kuullaan hyvin teemaan sopivaa "gregoriaanista mieskuoroa" vähän samaan tapaan kuin CMI-bändi Raison d'Etre on levyillänsä käyttänyt. Kuulostaa oikein hyvältä, myös sen taustalla soiva syntikkatausta ja (kone)rummut sulautuvat erinomaisesti tunnelmaan erityisesti loppupuolella. Tuleepa mieleeni vielä toinenkin CMI-vertailukohde, nimittäin syntetisaattorisähinöissä samantyylistä ilmaisua on suosinut Desiderii Marginis muutamilla kolmannen levynsä Strife (2004) biiseissä.

Soundillisesti siis liikutaan helposti lähestyttävissä CMI-tyylin äänimaisemissa, joka tässä tapauksessa tarkoittaa vahvaa syntetisaattoreiden ja konerumpujen luomaa soundia. Kritiikkiä on annettava liiaksi suoraan syntetisaattorista otettujen soundien käytöstä, jotka muutamissa kohdissa kuulostavat lähinnä vaivaannuttavilta. Demolla tämä on tietysti "sallittua", mutta bändin puolesta pelottaa kriittisten levy-moguleiden reaktiot promolevyjä lähetettäessä. X-Sanguis nimittäin sisältää siinä määrin paljon potentiaalia, että virallinen julkaisu olisi enemmän kuin paikallaan pienen hiomisen jälkeen. Tällaisenaankin se on pyörinyt paljon stereoissani ja parantunutkin aina uusilla kuuntelukerroilla soundeihin totuttuani.

Voisin arvioida yleistäen levyn iskevän yksinkertaisen tarttuvilla kappaleillaan erinomaisen hyvin niin sanottuun "suureen yleisöön", mikä kärjistäen selvennettynä tarkoittaa CMI-soundeihin viehättyneitä ihmisiä kun taas kokeilevimpiin äänimaailmoihin vihkiytyneempi "heavy electronics"-väki tulisi karttamaan sitä turhan simppeleiden soundiensa takia. Mutta pääasia, että ne perkeleet tulevat karkotetuiksi ja X-Sanguis saa ulos uutta materiaalia!

Kimmo Niukko

Jälkihuomautus: Demosta on tehty vuonna 2006 paranneltu, uudelleenmasteroitu versio.

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot