Diskrepant - 33 - 12

Diskrepant on yhtä kuin Per Åhlund, joka on aikanaan toiminut mm. Sophian liverumpalina. Diskrepantia on aiemmin kuultu ainakin split-levyllä Des Esseintesin kanssa, jolla Diskrepantin osuus oli kovaa noisea. Sen pohjalta onkin varsin yllättävää että nyt ilmestynyt esikoislevy sisältää ritualistista esoteerista ambientia.

 

 

Artisti: Diskrepant
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Fin de siécle media
Julkaisuvuosi: 2005
Kokonaiskesto: 45:06
Kappaleita: 2

Levy sisältää kaksi pitkää kappaletta, kylmän minimalistisesti toteutettuna. Kylmän steriilejä droneja yhdistetään säästeliäästi käytettyihin mantroihin ja mm. tiibettiläisiin kulhoihin. Levy ei jää missään vaiheessa toistamaan itseään tai junnaamaan paikalleen, mutta on toisaalta niin hienovarainen että muutoksia tuskin huomaa. Levyn alkupuolessa on jotain saman tyylistä kuin I.Coraxissa, vain äärimmäisen minimalistiseen ilmaisutyyliin vietynä. Se pystyy kuitenkin pysymään mielenkiintoisena - tiettyyn pisteeseen saakka. Levyn puolessavälissä sen vähäeleisyys saa väkisinkin mielenkiinnon lopahtamaan, ja eritoten 12-minuuttinen kakkosraita tuntuu lähinnä turhalta.

Lupaava alku johtaa tylsään loppuun.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot