Desiderii Marginis - Strife | ||
|
||
Desiderii Marginis julistaa levyn teemana, nimensäkin
mukaisesti, ihmisten epäsovusta aiheutuvaa mielipuolisuutta ja alleviivaa
sitä preussilaisen sotateoreetikko Carl von Clausewitzin kuuluisalla
tokaisulla runsaan 170 vuoden takaa: "War is a continuation of
politics". Bändi haluaa kuitenkin tiedotteessaan korostaa
ettei se edusta minkäänlaisia poliittisia tai ideologisia suuntauksia
vaikka toisaalta kansiteksteissä todetaankin kuinka masentavan turhaa
ihmisten keskinäinen taistelu on ilman poliittisen vision tuomaa
päämäärää. |
Artisti: Desiderii Marginis |
|
Politiikasta voisi tietysti todeta, että yllä
mainitun sitaatin käyttäminen levyssä on kieltämättä
vähän kliseinen ratkaisu, koska lausahdus on niin kulunut ja
paljon käytetty. Pelkästään näillä tiedoilla voisi levyltä odottaa riitasointuisia äänivyörytyksiä tai edes mahtipontista ja menevää patarumpumusiikkia. Kuitenkin kolmas albumi tältä ruotsalaisartistilta sisältää edelleen aavistuksen Raison d'Etren hengessä kulkevaa ambient-tunnelmointia. Turhautumisen lisäksi Strife tuokin esille vielä enemmän kansipapereissa esitetyn ajatuksen aiheuttaman masennuksen kuvauksia, jotka kiteytyvät rauhallisesti ja melankolisesti soljuvina sävelkulkuina. Musiikki onkin lähes leijailevaa, ennen kolmantena olevan A failure of liberty -kappaleen loppupuolella olevia sähiseviä pulsseja. Myös seuraava biisi From glory to where on kyllästetty industrial-henkisillä äänimaisemilla, joka tuo hieman teemaan kuuluvaa karuutta levylle. Kuuluu levyn parhaimmistoon sopivasti puolivälissä. Oikeastaan voisi sanoa ettei levyn alkuosasta jää käteen mitään ihmeellistä tai ainakaan levyn huippuhetkiin kuuluvaa materiaalia, joskaan huonoksikaan sitä ei missään nimessä voi kutsua. Sen sijaan levy suorastaan paranee loppua kohti ja toisinaan kiusaus on melkoinen hypätä pari ensimmäistä kappaletta ohi jopa suoraan kuudentena olevaan biisin Deceit, joka alkaa heti luulot pois ottavilla, sähköisesti leijuvilla kauniilla melodioillaan. Kappale etenee hypnoottisen mukaansatempaavasti seuraavat reilut viisi minuuttia ennen mielenkiintoista Nightraid:ia, jonka muokatuista puhesampleistä ei tosin aivan saa selkoa. Siinä biisissä kuullaankin sitten myös ennustamiani pommin ujelluksia, mutta melko maltillisesti käytettyinä. Levy huipentuu päätösraitaan The sweet hereafter, joka myös päätyy Strife:ltä suosikkibiisikseni. Kauniin pianomelodian taustalla ujeltaa jo aiemmin tutuksi tullut sähköinen soundi, joiden päälle maalattu syntikkamatto tuo sopivaa ilmavuutta. Yksinkertaisella, mutta toimivalla reseptillä tehty kappale. En nyt aivan klassikkohyllyyn lähde levyä viemään
koska osassa biiseissä ei ollut sitä tarttuvuutta tai monipuolisuutta,
jota mestariteoksilta odotan. Keskitason yläpuolelle se on kuitenkin
helppo nostaa parin hittinsä ansiosta eikä varsinkaan CMI-fanien
tarvinne kauaa miettiä hankintapäätöstä. Kimmo Niukko
|
||
|
||