Luulen että saa olla kuuro ja sokea jos ei ole tähän mennessä industrial-yhteyksissä törmännyt Kenji Siratorin nimeen. Tämä japanilainen cyperpunk-runoilija lähettelee ilmeisesti hyvinkin aktiivisesti kollaboraatiokutsuja alan artisteille, ja viimeisen parin vuoden aikana Kenji Siratori-kollaboraatioita on alkanut ilmestyä eri artisteilta kuin sieniä sateella.

Tässä Siratorin runonlausuntaa käyttää ilmeisesti maanmies d.b.p.i.t. Projekti ei ole minulle entuudestaan tuttu, mutta paljon tuttua industrial-äänipalettia on mukana, sekä ritualistista puolta että jyskyttäviä koneääniä. Myöskin trumpettimelodioita on saatu mukaan soppaan, ja kaiken lomassa kuullaan tietenkin Siratorin käheä ääni lausumassa japaninkielistä runouttaan. Levy on kaiken kaikkiaan rakennettu hyvistä ja tyylikkäistä industrial-äänistä. Valitettavasti d.b.p.i.t. käyttää niitä kovin hajanaisella ja sekavalla tavalla niin että minkäänlaista koherenssia on vaikea löytää, suurimmilta osin levyä vaivaa sama "plink-plonk-syndrooma" mitä usein kuullaan kokeellisen klassisen musiikin parissa. Tämän vuoksi siitä on loppujen lopuksi kovin vaikea pitää.

John Björkman

I believe one must be both blind and deaf to have avoided the name of Kenji Siratori in industrial circles of late. This Japanese cyberpunk-poet seems to send out collaboration invitations very actively to different artists of the scene, and during the past year or two, these Kenji Siratori collaboration albums seem to have started popping up all over.

On this particular one, Siratori´s poetic recitations have been recycled by his (what I believe to be) his countrymen of d.b.p.i.t. The project is not familiar to me from before, but they seem to use a pretty traditional industrial soundpalette with throbbing machinery loops and ritual sounds. There are also some trumpet melodies thrown in, and of course Siratori´s raspy voice reading out lyrics in Japanese. All in all the record utilises some very good industrial sounds as elements. Unfortunately d.b.p.i.t. uses them in a very incoherent and chaotic way and most of the album is plagued by what I would call the "plink-plonk"-syndrome common to much contemporary experimental classical music. In the end, this makes Mandala a very difficult record to like.

John Björkman