Varmasti vuoden odotetuin levy, Coilin viimeiseksi jäävä Ape of Naples-albumi julkaistiin viimeinkin vuotta Jhonn Balancen (1962-2004) kuoleman jälkeen. Balance oli ennen onnettomuuttaan ehtinyt saada levyn nauhoitukset valmiiksi, ja kuluneen vuoden aikana Coilin toinen päämies Peter Christopherson on tehnyt parhaansa viimeistelläkseen sen julkaisukuntoon. Odotus on anteeksi annettavissa, sillä tuskin kukaan olisi tahtonyt tämän viimeisen levyn tulleen julkaistuksi puolivalmiina.

Viimeisten Coil-nauhoitusten lisäksi levy sisältää paljon materiaalia Coilin kuuluisalta (ja tähän saakka julkaisemattomalta) Backwards-sessiolta, joka äänitettiin Trent Reznorin New Orleansin studiossa. Vuoden 2004 epäviralliselta Black Antlers "demolta" levy ei sen sijaan sisällä kuin yhden kappaleen, joten jo klassikoksi nimitetty Black Antlers jää tämänkin jälkeen ehdottomasti hankinnan arvoiseksi.

"Sleazy" Christopherson on viimeistelytyöhön värvännyt mukaan ison liudan läheisiä ystäviä antamaan levylle oman panoksensa. Lopputulos on lämmin ja tunteellinen, kuin ystävien toisilleen heittämä jäähyväisjuhla, jossa lähtijä itse toimii trubaduurina. Lämpö syntyy paljolti avustajien mukanaan tuomasta soitinarsenaalista, jossa vallitsevat mm. basso, marimba, hurdy-gurdy ja hanuri, tuoden levylle myös varsin merellisen tunnelman. Balancen ääni on heiveröinen ja raihnainen todisteena laulajan heikosta fyysisestä ja henkisestä kunnosta. Kuulostaa kuin hän olisi vanhentunut 20 vuotta sitten Black Antlers-nauhoitusten. Sanoitukset ja laulun morbiidi traagisuus eivät myöskään jätä epäilystäkään siitä etteikö hän itse olisi tiennyt mitä tuleman pitää (kuuntelijan oman tietämyksen vaikutuskin huomioon ottaen). Tässä kuullaan hyvin erilaista Balancea kuin sitä tutun määrätietoista, joka usein tuntuu leikkaavan ilmaa äänellään. Myös soundipuolella levy on hyvin erilainen kuin mitä Coililta on viime aikoina totuttu kuulemaan. Lämmin ja surumielisen tunteellinen albumi on kuin diametraalinen vastakohta yhtyeen viileän elektroniselle myöhäistuotannolle.

Levyn avaa Fire of the Mind, kappale joka on kuin valitusvirsi ja joka samalla kauniisti määrää koko levyn tunnelman. Seuraava, livekeikoikkojen myötä jo klassikoksi noussut Amethyst Deceiver (tässä The Last Amethyst Deceiver) rakentuu hallitsevan bassolinjan päälle, ja muodostaa yllättäen yhden levyn heikoimpia hektiä. Tattooed Man sen sijaan on selkeästi Ape of Naplesin keskeisimpiä kiintopisteitä. Hurdy-gurdyn ja hanurin säestämät vokaalit konkretisoivat täydellisesti Balancen epätasapainoista mielentilaa, tehden siitä samalla yhden hänen kauneimpiaan.Triple Sun on tyypillisempää avaruudellista ja elektronista Coilia, vaikka sitäkin leimaa fataalin traaginen tunnelma.

Levyn keskiosa koostuu lähinnä Backwards-sessiosta, josta osa kuulostaa selkeästi eri aikakauden materiaalilta, kun taas osa on, joko jälkityöstön tai sattuman ansiosta, kuin luotu tälle levylle. It´s in my Blood on maanista huutamista ja kiljumista rauhallisen tasaisen bassopulssin päälle. Heaven´s Blade on hauskasti erittäin Nince Inch Nails-mainen. Surullisen ja pelokkaan kuuloinen Cold Cell on erityisen hyvin tälle levylle sopiva.

Black Antlersin raidoista on Ape of Naplesille päätynyt vain heikoin, Teenage Lightning, joka tässä muodostaa sillan levyn keskivaiheesta sen lopetusraitoihin (Antlersin todellisia hittejä kuten sen nimikkoraita tai Sex with Sun Ra ei siis löydy täältä). Levyn lopussa kuullaan hypnoottinen ja upean surumielinen, lähes balladimainen Amber Rain, sekä lopuksi hyvin eriskummallisella tavalla toimiva (ollen siis ominaisinta Coilia) Going Up. Kaikista mahdollisista tavoista päättää viimeinen levynsä Goin Upille on päätetty ottaa altosopraano Francois Testory coveroimaan brittiläisen Are You Being Served?-komediasarjan tunnuslaulu. Vain taustalla kuuluu erittäin vaimeasti Jhonn Balancen ääni sanomassa "Are you ready to go now?" ja "It just is." Kaikessa omituisuudessaan tämä on yksi koskettavimpia ja kauneimpia kappaleita mitä olen pitkään aikaan kuullut.

Balancen kuolemassa oli jotakin erityisen koskettavaa, jonka ainakin Coilin ystävät ovat varmasti kokeneet. Paljon siitä tunteesta on tullut mukaan tälle levylle, jossa kuuluu vahvana myös surevien ystävien panos. Jos jotakin, Ape of Naples onnistuu olemaan täydellisen yllättävä levy joka erottuu vahvasti muusta Coilin myöhäistuotannosta. Se on voimakas, tunteellinen ja lämmin teos, joka selkeästi ansaitsee paikkansa ainutlaatuisena klassikkona ja samalla päättää tyylikkäästi yhden kokeellisen ja elektronisen musiikin vaikutusvaltaisimpien bändien uran.

John Björkman