Erittäin julkaisuaktiiviseksi ryhtyneen Cloaman tuorein paketti tarjoilee kitaravetoista ahdistusta, jota ei sinällään voisi luokitella raskaselektroniikaksi, jollei sen rakenne niin voimakkaasti muistuttaisi aiempaa Cloama-tuotantoa. Avausraita Clenched Dimension on itse asiassa kuin äärihidastettu coverversio Pink Floydin Hey You:sta.

Koneistuksen määrä kuitenkin kasvaa albumin edetessä, ja samoin painostavuuden määrä. Levyn keskipisteeksi nousee erinomainen, hitaasti hakkaava Parapolitics, joka tosin syystä tai toisesta ei kuulokkeilla kuulosta ollenkaan yhtä vahvalta kuin soidessaan huonetilassa. Muilta osin ikävä kyllä jäädään varsin kauas siitä loistavuudelta, joka hallitsi edeltänyttä Municipality of Marionettes -albumia. Ehkä kyse on vain tyylillisestä vaihtelusta, mutta tällä kertaa jää mieleen eivät itse kappaleet, vaan selkeä välityön tuntu. Kiistaton taito kyllä näkyy, ja hieno vaihtelevuus, mutta selkeät innovaatiot ovat liiaksi poissa.

Hyvä levy, mutta ei Cloaman omalla mittausskaalalla erityisen hyvä.

Jiituomas

This most recent publication from the recently extremely productive Cloama offers guitar-driven angst, which by itself could not be classified as heavy electronics, did its structure not resemble earlier Cloama works so much. The opening track, Clenched Dimension, actually sounds like an extremely slowed-down cover version of Pink Floyd’s Hey You. The amount of machinery grows, however, as the record progresses, as does the level of oppressive gloom. The album’s central point is the slowly pounding Parapolitics, which for some reason does not, however, sound as impressive on headphones as it does on loudspeakers. The other tracks sadly stay quite far from the brilliance that encompassed the preceding Cloama album, Municipality of Marionettes. Perhaps it’s just an issue of stilistic variation, but remains in memory from this disc is not the songs, but rather a sense of a work in-between greater ones. An undeniable skill is of course nevertheless visible, as is a fine sense of controlled changes, but obvious innovations cannot really be found here.

A fine album, but not really remarkable amongst Cloama’s works.

Jiituomas