Chaos Research - Revelations


Tätä arvostelua kirjoittaessani olen kuunnellut tämän Marko M. Hautamäen albumin tasan 40 kertaa, enkä osaa edelleenkään päättää onko se tekotaiteellista paskaa vai yksi tämän vuoden ehdottomasti nerokkaimpia experimental-levyjä. Varmaa on vain se, että yhtyeen nimi on todella osuva: Raidat seuraavat tyylillisesti toisiaan juuri sen verran, että levyn yhtenäisyys säilyy, mutta muuten poikkeavat toisistaan paljon. Useimmin ollaan lähellä kasassa pysyvää elektroakustisuutta, mutta varsin keinotekoisin sävyin.

Artisti: Chaos Research
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Deserted Factory
Julkaisuvuosi: 200
6
Kesto: 50:38

Kappaleita: 11

Joskus sen sijaan käydään leikkimässä klassisen kaltaisuuksilla biittien kera, tai kauhuelokuvasoundtrackit väistämättä mieleen tuovilla paloilla, tai jollakin hyvin Jarre-maisella. Kliseitä riittää, vaikka ne eivät hallitsekaan. Se. mikä hämmentää on tapa, jolla nuo kliseet jollakin oudolla tavalla on saatu pelaamaan hämmentävän hyvin yhtenä suurena jatkumona. Chaos Research tarttuu kiinni salakavalasti kuin ahvenanmaalainen punkki, eikä päästä enää irti. Se jää soimaan tunti- tai päiväkausiksi päähän ja vaatii tulla uudelleen kuunnelluksi. Se on myös kirotun helposti lähestyttävä, vaikka ei taatusti olekaan kaikkien makuun.

Omalta osaltani voin todeta, että oli se laadultaan sitten sontaa tai neroutta, minä joka tapauksessa pidän tästä kiekosta aivan älyttömästi.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

As I write this review, I have listened through this album by Marko M. Hautamäki exactly 40 times. And I still can't decide whether it is just a piece of pseudo-artistic crap or one of this year's most ingenious experimental albums. The only thing that I am certain of is the fact that the band's name really fits: the tracks stilistically follow each other just enough to keep the record together, yet they resemble each other very, very little. Most often they resemble electro-acoustic stuff the most, but with a very artificial-sounding slant.

At other times Hautamäki plays with things like classical-style pieces with extra beats, horror movie soundtrack elements, or something very much resembling Jean-Michel Jarre. There are loads of clichés, but those do not totally dominate the works. What really amazes me is how well those clichés work, in some strangely effective continuity. Chaos Research strikes subtly like a tick and does not let go. It plays in your head for hours, maybe even days afterward, demanding to be listened to again. It's also damn easy to approach, despite not possibly being to everyone's taste.

As for my own relationship to this album, I must admit that regardless of whether it's crap or brilliance, I like it a lot.

Jiituomas