Cataplus - Tuohiparta


Cataplus tekee hyvin suomalaisen oloista neofolkia, joka tuo mieleen kotimaisia nimiä October Fallsista Nostatukseen. Materiaali jakautuu lähinnä kahteen kategoriaan: atmosfääriseen maisemointiin ja laulettuihin osuuksiin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat kappaleet ovat keskenään hyvin erilaisia, parhaiden osien ollessa kirkasta kitaraa ja munniharppua, heikoimpien vanhaa Mortiista tai Burzumin vankilatavaraa muistuttavaa syntetisaattorin hallitsemaa jankkaamista.

Artisti: Cataplus
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: omakustanne
Julkaisuvuosi: 2007
Painos: 50 kpl
Kokonaiskesto: 23:30
Kappaleita: 7


Levyn lauletut osuudet ovat sen parasta antia, ja nekin keskenään kiehtovan erilaisia. Siinä missä nimikappale on Tenhi-mäistä synkkää kauneutta, Otsoseni, ainoseni mahtipontista laulua kitaran kera. Kaikessa on paljon hyvää, mutta koko pakettia vaivaa tietty hakemisen tuntu ja keskeneräisyys. Tietty linjallinen eheys jää puuttumaan, ja sen myötä kappaleiden tunnelmiin ei kunnolla uppoudu. Debyytiksi Tuohiparta on silti huomattavan mainio, ja siinä näkyy tuttuudesta huolimatta artistin oma kädenjälki. Yhtyeen nimen takaa löytyvä J. Mäntyranta on osannut poimia hienon valikoiman instrumentteja ja luonut erittäin kauniita melodioita, jotka varmasti pääsevät jatkossa vielä paremmin oikeuksiinsa, jahka selkeämpi linja vain löytyy.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Cataplus makes very Finnish-sounding neofolk reminiscent of bands like October Falls and Nostatus. There's basically two kinds of pieces here: atmospheric soundscapes and songs with vocals. Tracks in the first category are quite different from one another, with the strongest parts being mostly acoustic guitar and jew's harp, the weakest synth-dominated monotone not unlike old Mortiis or prison-era Burzum. The sung tracks are the ep's best, and they in turn are quite unlike each other. Whereas the title track is Tenhi-like gloomy beauty, Otsosesi, ainoseni is haughty singing with a guitar. In all parts there is a lot of good, but there is a definite feel of incompleteness and wanting in all of the material. There is no definite unity in the whole, and because of it, one can't really immerse into the feel of the pieces. As a debut Tuohiparta is still quite good, and despite the familiarity of many elements, shows the unique touch of the artist. J. Mäntyranta, the man behind the band name, has picked a fine selection of instruments and created very beautiful melodies, both of which are things that will probably come to their full power as soon as a clear common thread to the project's style is found.

Jiituomas