Cabaret Voltaire - Methodology ´74/´78. Attic Tapes | ||
|
||
Cabaret Voltaire on nykyään ehkäpä aliarvostetuin niistä industrial-musiikin suurista nimistä, jotka aloittivat aktiivisen toimintansa jo 70-luvun puolella. Yleinen kuva Cabaret Voltairesta on muodostunut pitkälti yhtyeen 80-luvun levyjen perusteella, ja harva taitaa tietääkään, että yhtye teki alkuaikoinaan paljon myös kokeellisempaa ja meluisampaa materiaalia. Nyt yhtyeen varhaisia nauhoituksia on koottu yhteen kolme CD:tä käsittäväksi Methodology '74/'78. Attic Tapes -nimiseksi tyylikkääksi boxiksi, joka sisältää vanhojen kuvien ja kollaasien lisäksi myös haastattelun klassisesta Search and Destroy -lehdestä vuodelta 1978.
|
Artisti: Cabaret Voltaire |
|
Methodologyn ensimmäistä levyä,
jonka materiaali on vuosilta 1974-1975, luonnehtii kokeilunhalu ja innovatiivisuus.
Levylle on dokumentoitu runsaasti erilaisia äänimapulaatioita
aina työstetyistä kitaroista ja rumpukoneista kaikenlaisiin konkreettisiin
kolinoihin. Toinen CD sisältää lisää erilaisia
kokeiluja uusien äänten löytämiseksi. Nämä
ovat vuosilta 1975-1976. On selvää, että osa kokeiluista
on onnistunut paremmin kuin toiset. Kolmannelle levylle on koottu enemmän
oikeita kappaleita. Suurin osa niistä, esimerkiksi Baader Meinhof,
Do the Mussolini (Headkick) ja Nag Nag Nag
ovat alkuperäisversioita Cabaret Voltairen varhaisista klassikoista.
Kaikkien levyjen materiaali on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ajalta
kun yhtye oli vailla levytyssopimusta ja yhtään julkaisua.
Vaikka Methodology on ensisijaisesti tarina Cabaret Voltairen
kehityksestä, niin samalla se on myös oiva dokumentti niistä
menetelmistä tai metodologiasta, joiden avulla ensimmäiset industrial-yhtyeet
tekivät musiikkia. Verrattaessa Cabaret Voltairea nykyisiin yhtyeisiin,
niin en voi olla kadehtimatta kaikkea sitä yksittäisten biisien
taustalla olevaa konkreettista työtä ja niihin käytettyä
aikaa, jonka esimerkiksi Cabaret Voltaire on viettänyt etsiessään
ja yhdistellessään soundeja, kokeillen erilaisia kappalerakenteita
ja muodostaessaan näkemyksiään. Paljon niistä 70-luvun
tuntemuksista, jotka toimivat Cabaret Voltairen lisäksi myös
Throbbing Gristlen - ja siten myös koko industrial musiikin
-kasvualustana tiivistyy Richard H. Kirkin lauseisiin "the
bottom line is, it never was just about music, but about confrontation,
challenging peoples conceptions on everything from sound and image to
reality itself. [
] In some ways thought it was just an innocent
reflection of the times, not different than Beach Boys singing about surfing
and the good times in California. But there was no surf to ride in Sheffield,
just post war desolation, unemployment and ugly urban landscapes."
Jaakko Penttinen
|
||
|
||