Tuoretta ja tuntematon kotimainen projekti Armon kuilu tekee kunnianhimoisen debyytin tällä kahden kappaleen ep:llä. Pelkästään upeasti kuvitettujen 7” kansien puolesta ollaan lähdössä näyttävästi liikkeelle. Armon kuilua ei ainakaan voi moittia tylsäksi, yksipuoliseksi tai ennalta-arvattavaksi, vaan tässä on pitkästä aikaa todella mielenkiintoinen ja erilainen uusi tulokas. Kansivihkonen kuvailee tätä ”goottilaiseksi” musiikiksi jossa on vaikutteita mm. jazzista ja kamarimusiikista. Itse voisin kuvailla tyyliä vaikka rituaaliseksi folk-progeksi.  Vaikka elementtejä ja vaiheita piisaa, instrumentaatio kuulostaa usein siltä kuin Tenhi kohtaisi Halo Manashin. 

Levy alkaa hyvin Tenhi-mäisellä pianonsoitolla, jonka päälle naisääni veisaa kamalimmassa pelastusarmeija-gospel-hengessä saatanallisia virsiä. Ensimmäiset kolme minuuttia on suoraan sanottuna melko hirveää kuunneltavaa, kunnes meno muuttuu yhä folkahtavammaksi. Hetken päästä ollaankin keskellä mustaa messua jota johtaa teatraalinen miesääni - joka on kuin saatanallinen Lasse Pöysti, mutta silti aika vakuuttava. Surkuhupaisana alkanut ensimmäinen raita päättyy upean huimaaviin tuonpuoleisiin ulinoihin. Toinen raita alkaa samoissa tunnelmissa mihin ensimmäinen päättyi – upeasti aaltoilevat viuludronet alkavat hitaasti muodostaa mahtipontisia melodioita häikäisevän upeassa introssa. Vokalistit palaavat tässä vaiheessa kuvioihin, ja pian ollaan taas aivan muissa maisemissa, Tenhimäisessä folk-progessa, tai synkässä messuamisessa.

Armon kuilu onnistuu progehenkisesti mahduttamaan kahteenkymmeneen minuuttiin valtavasti erilaisia vaiheita ja aineksia, jotka osittain ovat parhaimmillaan todella häikäisevän luovia ja paikoittain myös aika kehnoja – mutta ne sulavat hienosti toisiinsa. Eritoten minua ärsyttävät levyn naisvokaalit, ja olisikin mielenkiintoista kuulla tulevaisuudessa puhdasta instrumentaalimusiikkia Armon kuilulta. Taidokas instrumentaatio (ja oikeiden soitinten tuoma elävyys) onkin asia jolla Armon kuilu todella loistaa.  Joka tapauksessa tässä on todella sävähdyttävä ja erilainen debyytti joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Progea, goottia, mahtipontisia rituaalitunnelmia – suosittelen Armon kuilua eritoten Current 93:n ystäville, vaikka tämä ei kuulostakaan pätkääkään Current 93:lta. Itse tulen ainakin mielenkiinnolla seuraamaan mihin projekti tästä kehittyy.

John Björkman

The fresh and unknown Finnish project Armon Kuilu makes an ambitious debut with this 2-track ep. Already the illustrious 7” covers make a statement of setting high standards for themselves. One thing is certain: Armon kuilu cannot be accused of being boring, monotonous or predictable – this is a rare case of a truly interesting and different newcomer. The liner notes describe this as “gothic music” with influences from jazz and chamber music. I personally would like to describe this as “ritual progressive folk.” There is a plethora of elements and stages , but the instrumentation often sounds like a meeting between Tenhi and Halo Manash.

The record starts with some very Tenhi-esque piano melodies, and a female vocalist singing satanic hymns in the most horrible Finnish gospel tradition. To be honest, the first three minutes on the ep are truly awful, until the music gradually takes more and more folky tunes. And from there, right into the middle of a black mass led by a theatrical male voice. The track which had begun rather unconvincingly makes a magnificent climax with some otherworldly soaring drones. The second track starts in the same eerie tones where the first one ended – this time with screeching violins slowly building up into an epic melody – a stunning intro. The vocals return, and the progression goes on, from folk to progressive and on to dark chants.

In the spirit of progressive rock, Armon kuilu manages to squeeze plenty of different stages and elements into just 20 minutes – some of them simply splendid, some less so – but the progression between them works great. The female vocals I find particularly annoying, and it would be very interesting to hear some pure instrumental music from Armon kuilu in the future. Skillful instrumentation (and usage of real instruments) is one area where the project truly shines. This is a debut that stands out with it´s originality and will certainly provoke reactions. With it´s gothic, progressive and ritual elements, this will certainly interest friends of bands like Current 93, although it does not sound at all similar. I will certainly follow the developments of Armon kuilu with keen interest.

John Björkman