Arktau Eos - MirroRion & Scorpion Milk | ||
|
||
I.Coraxin ja Halo Manashin ympärille muodostunut Helixes-kollektiivi synnyttää jatkuvasti uusia projekteja. Arktau Eos-projektin takaa löytyvät esoteerikkoherrat A.I.H. ja A.I.L. Puolen vuoden aikana luotu MirroRion on julkaistu "tavallisena" versiona, joka on pakattu tyylikkääseen A5-pahvipakkaukseen sekä rajoitettuna luksuspakkauksena, joka sisältää Scorpion Milk-CD-R:n lisäksi salaperäisiä inserttejä.
|
Artisti: Arktau Eos |
![]() |
Artisti: Arktau Eos
|
![]() |
|
Musiikin tarkoitus kulkee suurin piirtein samoja polkuja kuin I.Coraxin, Halo Manashin, Zoät·Aonin ja Aeogankin kohdalla: ei-fyysisen, ei-fenomenaalisen "henkisen" tai "pimeän" olemassaolon tuktiminen ja ilmentäminen, tulkitseminen tai kanavoiminen. MirroRion alkaa veden solinalla, josta kohta nousevat esiin tutun tyyliset tuonpuoleiset äänet. Halo Manash tulee heti vahvasti mieleen, vaikka tässä edetään hieman erilaisella otteella. Arktau Eos erottuu voimakkaimmin kollektiivin tähänastisista tuotoksista sisältämällä täysin aikaisemmasta poiketen instrumentaalisia ja melodisia osioita, joista ensimmäinen, A Banquet for Ghosts, yllättää kuulijan melkoisesti. Vaikka näillä osioilla varmasti on merkityksensä, ne saavat aikaan tuntuman levyn kokonaisuuden hajoamisesta käsiin täysin. MirroRionia alkaa vaivaamaan sama ongelma kuin Aeogan esikoislevyä, vain pahempana: Tuntuu että levyä luovat kaksi visiota eivät kykene kohtaamaan, mikä puolestaan johtaa siihen että levy menettää osittain kyvyn välittää sen tuonpuoleisen tunteen mikä sen olisi tarkoitus tehdä. Ennen kaikkea sitä on lähes mahdotonta kuunnella kokonaisuutena, sillä siitä tulee vain skitsofreeninen olo. Itsessään upeat kokonaisuudet, kuten levyn aloitusraidat, tai Secrets Concealed in Ash ja Language of Embers, jäävät hajanaisiksi paloiksi eri puolille levyä. Yksi levyn voimakkaimpia hetkiä on nimenomaan melodisiin instrumentaalikappaleisiin lukeutuva Lotus of the Underworld. Vaikka MirroRion toimii oikeanlaisessa virittyneessä mielentilassa, siitä olisi ehkä ollut parempi tehdä kaksi erillistä levyä. Jos Mirrorionia vaivaa liika hajanaisuus, ei samasta voi syyttää sen "kylkiäistä", Scorpion Milkiä. Scorpion Milk on erittäin minimalistinen ja vähäeleinen teos, jopa hyvin vaikeaa kuunneltavaa. Sen rikkoutumatton monotonisuus palvelee kuitenkin tarkoitusta, ja todella keskittyneessä kuuntelussa levyä pitkin esiin nousevat karmivat elementit menevät silloin suoraan selkäytimeen. Mutta kuten sanottua se vaatii keskittymistä. Molemmat Arktau Eos-julkaisut ovat sinällään
tasokkaita, mutta kumpikaan niistä ei onnistu tempaisemaan kuulijan
tajuntaa mukaansa läheskään yhtä tehokkaasti kuin
parhaat Helixes-teokset. John Björkman
|
||
|
||