Apoptosen kolmas kokopitkä Schattenmädchen sisältää lähinnä kokoelmilla julkaisuja kappaleita eri versioina. Se antaa kuitenkin hyvän katsauksen artistin kehitykseen, sillä edellinen albumi Blutopfer perustui sen verran vahvasti kenttänauhoituksiin että artistin oma kädenjälki jäi siinä hieman varjoon.

Levyn avaa Apoptosen tähän saakka mahtavin yksittäinen kappale, Infernal Proteus-kokoelmalla julkaistu majesteettisen jylhä Asche muunneltuna versiona. Tälle levylle lisätyt elementit mielestäni hieman latistavat sitä yksinkertaisempaan alkuperäisversioon verrattuna, mutta ansaitseepa Asche tulla niiden kuultavaksi jotka eivät ole tuota mittavaa kasviokokoelmaa hankkineet.  
Mukana on myös yhteistyötä kaikkialle tunkevan japanilaisen cyberrunoilija Kenji Siratorin kanssa, ja minun on sanottava että kerrankin saa kuulla Siratori-yhteistyön joka todella klikkaa. Apoptosen sähköisemmäksi ja ”sci-fimäisemmäksi” muuttunut mutta silti oman ekspressivisyytensä säilyttävä tyyli antaa Siratorin cyberdadalle sielua. Aivan parhaimmillaan tämä on levyn nimikkokappaleella jossa kuullaan myös pienen tyttölapsen aavemaisia vokaaleja.
Apoptosen musiikki on kehittynyt reippaasti sitten Nordlandin, vaikka artistin kädenjälki on jäänyt selkeän tunnistettavaksi, hyvässä mielessä. Soundi on mennyt sekä monivivahteikkaampaan että elektronisempaan ja meluisampaan suuntaan – vahvasti Bad Sector-maiseen ”melodinen sci-finoise” tyyliin, jossa on myös ripaus Vangelis-maista syntikkaa. Eivätkä Apoptosen kuuluisan mahtipontiset rummutkaan ole kyydistä pudonneet. Kaiken kaikkiaan tyylin kehitys istuu Apoptoselle erinomaisesti ja oma persoonallisuus on säilynyt. Muutoin levyn taso on hieman vaihteleva, ehkä juuri syystä että se koostuu poiminnoista ”vähän sieltä täältä”. Schattenmädchen tuntuukin hieman väliteokselta, vaikkakin erittäin korkeatasoiselta sellaiselta.

John Björkman