Wave Gotik Treffen 2001, Leipzig

John Björkman & Mari Peltola

Viime vuoden katastrofista viisastumatta ja koska festivaalit saivat kuulemma uuden järjestäjän, alkoi ajatus Leipzig-reissusta uudelleen houkutella vuonna 2001. Kenties osittain juuri sen takia että halusi kokea kaiken mitä v.2000 skandaalin vuoksi jäi kokematta. Vaikka ensimmäisellä kerralla pelkässä festivaalissa itsessään ja kymmenissä tuhansissa tälläytyneissä gootteissa oli aivan tarpeeksi ihmettelemistä ilman keikkojakin.

Eli vihkiytymättömille tiedoksi: Wave Gotik Treffen on jokavuotinen Leipzigissa kesäkuun alussa järjestettävä synkkien alakulttuurien kaupunkifestari. Tänä vuonna esiintyjälistalla oli yhteensä vaatimattomat 150 bändiä, muun ohjelman sekä mm. jokapäiväisten viikinki- ja keskiaikamarkkinoiden lisäksi. Jonkun lähteen mukaan tänä vuonna olisi yhteensä 40 000 goottia, kyberpunkkaria, uusromantikkoa, meteliterroristia, keskiaikafriikkia, blackmetallistia, neofolkkaria, satanistia ja kuka tietää mitä muuta synkistelijää tehnyt pyhiinvaelluksen Leipziin.

Taustalla lippujono

Perjantaiaamuna telttamme ulkopuolella oli jo
aikamoinen lippujono.

Saavuimme kaupunkiin lentäen ja pääsimme leirintäalueelle lippuja lunastamaan sopivasti alkuillasta. Liput oli varattu eivätkä jonot olleet vielä edes ehtineet kasvaa kovin pitkiksi, joten kaikki sujui tältä osin mukavan mutkattomasti. Lukuunottamatta fatkaa että saksalaiset eivät vieläkään olleet viitsineet opetella kunnolla englantia, joka sujui heiltä suurin piirtein yhtä hyvin kuin minulta saksa. Mutta ei se mitään, saimme lippumme ja kävimme vaihtamassa ne rannekkeisiin sekä lipun hintaan sisältyvään CD-levyyn ja ohjelmakirjaan ja karttaan. Aika hyvin ottaen huomioon että liput eivät olleet sen kalliimpia kuin suomalaisillekaan festareille. Matkalla ehdimme myös kauhistelemaan vartijoiden määrää sekä isoja kuonokoppia kantavia koiria.

Sitten ei muuta kuin teltta pystyyn, tällä kertaa otimme kunnon teltan koska edellisellä kerralla oli satanut aika paljon ja nytkin oli jo hieman ropissut. Illalla emme jaksaneet hirveästi sen kummempia vaan huomasimme vähän matkan päässä leirintäalueella tanskalaisia ja vietimme illan joviaalien pohjoismaalaistovereiden, jotka osoittautuivat Kööpenhaminan Club Metropoliksen jäseniksi, seurassa.

Yöllä satoi ja nukuimme huonosti. Perjantaiaamuna kävimme hetken katselemassa kaupunkia ennenkuin suuntasimme Werk II-alueelle jossa oli määrä esiintyä Cold Meat-artisteja koko päivän. Festareille varsin paljon luonnetta antoi se, että tapahtumat oli ripoteltu ympäri kaupunkia ja keikkapaikalta toiselle piti matkustaa ratikalla (joka oli myös ilmainen festarikansalle). Haittapuolena oli se, että ei välttämättä ehtinyt tai löytänyt oikeaan paikkaan, mutta toisaalta sillä tavalla pääsi näkemään paljon Leipzigin eri puolia. Ja kyseessä on kuitenkin erittäin kaunis kaupunki.

Werk II:ssa olikin mukavaa viettää loppupäivää - sieltä sai bratwurstia ja kaljaa, ja yllättäen aurinkokin alkoi taas paistaa. Uusia tuttavuuksiakin tuli tehtyä ja CMI-artisteja nousi lavalle tasaisin väliajoin. Ensiksi esiintyneet Desiderii Marginis ja Institut jäivät vähemmälle huomiolle. Sanctumia ja Sephirothia mentiinkin jo katsomaan suuremmalla innolla eikä kumpikaan tuottanut pettymystä.

Sophian keikkaa olinkin odottanut. Sophia esiintyi varsin suurella kokoonpanolla - yksi mies soitti rumpuja, yksi rumpuja ja peltilevyä vasaralla, Ia syntikkaa ja Peter hakkasi rautaista ritilää humalaisella vimmalla niin että se ei pysynyt telineellään. Loppua kohden peltejä kohdeltiin yhä väkivaltaisemmin ja itse musiikki jäi vähän pellinpaukuttelun varjoon mutta oli ainakin viihdyttävä esitys.

Ja kalja oli halpaa!

Werk II:ssa oli oikein viihtyisää.

Sophia

Sophialla paukkuivat pellit ja lujaa.

The Protagonistilla oli myös varsin vakuuttava lavashow: Yhtyeen rumpaleiden väliin ripustetulta isolta valkokankaalta näytettiin nunnaporno-
elokuvaa koko keikan ajan, joka yhdistettynä synkän melodiseen neoklassiseen loi varsin ahdistavan tunnelman.

Illan toiseksi viimeinen artisti oli Deutsch Nepal, jonka esiintymistä en jaksanut täysin seurata. Mies tuotti lähinnä erilaista melua isoilla stereoillaan ja kävi välillä hoilaamassa jotain mikkiin. Illan huipentumana soitti Ordo Rosarius Equilibrio, jonka keikkaan mennessä halli oli aivan täpöten täynnä. Tomas veti keikan tyylikkäästi kotiin ja lisämausteena saatiin ihailla vähän S/M-esitystä.

Lauantaipäivällä suuntasimme Parkbuhne-lavalle joka oli keskellä valtaisan massiivista puistoa. Parkbuhnessa soitti erinäinen määrä Neofolk-yhtyeitä. Paikan päällä oli varsin paljon erikoisen näköisiä hiippareita varsisaappaissa, maastupuvuissa ja koppalakeissa. Varsinaisia hakaristejä ei sentään näkynyt mutta joku Aatu-tatsa taisi jossain vilahtaa. Paikan päällä esiintyi mm. italialainen Camerata Mediolanense, joka karismaattisine naislaulajineen veti erittäin rytmikkään ja menevän setin. Eniten kuitenkin kiinnosti tanskalainen erittäin lupaava neofolk-bändi Of the Wand and the Moon, joka myös teki oikein hyvän vaikutuksen rauhallisilla akustisilla kappaleillaan. Patarummuilla säestettynä, tietysti.

Wand and the Moonia ei kuitenkaan ehditty kokea loppuun vaan piti kiireellä rynnätä aivan toiselle puolelle kaupunkia katsomaan industrialklassikko Laibachia, joka esiintyi valtavan Völkerschlacht-
denkmal-monumentin juuressa. Yleisöä oli kertynyt niin paljon että spektaakkelia piti seurata aikamoisen etäisyyden päästä ja sade ei myöskään tehnyt oloa yhtään sen mukavammaksi. Keikka oli tosin rattoisa - setti polkaistiin käyntiin "Final Countdown"illa ja kaikki tärkeät hitit (ja hittien coverit) tuli kuultua, ainoastaan "Life is Life":ia jäi kaipaamaan. Keikan lopuksi koko Völkerschlachtdenkmal räjähti liekkeihin ja taivaalle ammuttiin raketteja. Ei yhtään sen mahtipontisempaa kuin mitä Laibachin tyyli vaatii. Illan päätteeksi piti vielä mennä Moritzbastei-linnankellariin katsomaan Hekatea mutta paikka oli aivan liian täynnä joten suuntasimme myrskysäässä leirintäalueelle koettamaan nukkua.

Viikinkit tappelevat kasassa

Viikinkien taistelu Heidnisches Dorf:issa.

Sunnuntaina päätimme ottaa vähän rennommin ja menimme tutustumaan Heidnisches Dorf-
viikinkikylään joka sijaitsi leirintäalueen vieressä. Siellä ollessamme saimme jopa nauttia hetken auringonpaisteesta sekä nähdä hienon taisteluesityksen.

Päivemmällä suuntasimme Haus Leipzigiin, jossa oli luvassa lisää neofolkkia. Maastopukujen ja koppalakkien kirjo oli taas paikalla. Ensiksi katsoimme unkarilaisen Sciviaksen keikan, jolla oli kaikki neofolkille tyypilliset ainekset: epävireiset viulut, kehno laulutaito ja tietenkin iso parrakas mies paukuttamassa patarumpua. Seuraavaksi oli kuitenkin luvassa kotimaamme Tenhi, joka soitti oikein tyylikkään ja entistä menevämmän keikan (ja osasivat ihan oikeasti soittaa).

 

Tenhin jälkeen menimme uudestaan Parkbuhneen, tarkoitus oli nähdä Das Ich, mutta parisata-
metrinen jono joka ei liikkunut lainkaan ei pahemmin houkutellut. Kaiken kukkuraksi alkoi vielä sataa. Palasimme leirintäalueelle ja menimme tutkimaan vieressä olevan Agra-messuhallin tavaratarjontaa. Sieltä olisi saanut rahalla suurin piirtein mitä vain - paikan päällä oli esim. Xena-henkisiin haarniskoihin tai ketjupanssarista tehtyihin naisten alusvaatteisiin erikoistuneita liikkeitä. PVC:tä, kumia, nahkaa, remmejä, ketjuja, piiskoja, okkultistiska kirjallisuuta, mustia kynttilöitä (pentagrammeilla ja ilman), suitsukkeita, riimukiviä sekä tietenkin tonneittain levyjä löytyi joka lähtöön. Rahaa vain oli liian vähän.

Tenhi

Tenhi tarjoili psykedeelistä fiilistelyä koppalakkikansalle.

Sunnuntaiyönä myrskysi vieläkin kovemmin kuin aiempina öinä mutta se ei kuitenkaan estänyt saksalaisia suorittamasta mitä omituisinta leirintäaluerituaaliaan, minkä todistimme jo viime vuonna, nimittäin Helgan etsiminen. Saksalaiset juoksevat keskellä yötä teltalta teltalle, huutavat teltalla kuorossa "Helgaa!" ja kysyvät teltan asukkailta onko Helgaa näkynyt. Jos Helgaa ei löydy teltan asukit useimmiten liittyvät etsintäpartioon, joka yön edetessä kasvaa aikamoiseksi. Perinne on ilmeisesti olennainen osa saksalaisia synkistelyfestareita.

Maanantaina aurinko taas paistoi kuravelliksi muuttuneelle leirintäalueelle hetken jotta ehdimme kasata telttamme ja suunnata kohti kaupunkia. Söimme vielä pitsat ja kävimme katsastamassa keskustan keskiaikamarkkinat ennen lentokentälle menoa ja kotiinpaluuta halvan oluen, bratwurstien ja sivistyneen festarikansan maasta.

 

Värikästä festarikansaa

takaisin