Killer McHann
Uteliaisuuttani on viime aikoin herättänyt Wolf Eyes-yhtye Yhdysvalloista - yhtye joka joidenkin mukaan on noisen uusi sukupolvi, ja toisten mukaan vain päässyt jenkkiteinien suosioon. Ainakin suosio on siis ilmeisesti suurta, joten tilaisuuden tullessa tutustua Wolf Eyesiin livenä Helsingissä päätin mennä katsomaan mistä on kyse. Keikan puitteet heijastelivat suosiota - Nosturi keikkapaikkana tuntui hieman ylimitoitetulta, mutta ilmeisesti Wolf Eyesin kiertueen ja myös tämän keikan järjestäjinä on ihan ammattitahoja, onhan Wolf Eyes tällä hetkellä amerikkalaisen Sub Popin (sama lafka jolla mm. Nirvana aloitti uransa) talleissa. Myös keikan ikärajattomuus herätti ihmetystä - ei niin etteivätkö mielestäni alaikäiset saisi käydä keikoilla, mutta onko Wolf Eyesin fanikanta tosiaan niin nuorta? Illan mittaan kuitenkin aluksi valtavalta näyttänyt sali tuli ihmeellisen täyteen, yleisön ikäjakaumasta on paha sanoa, paitsi että suurin tungos muodostui kyllä anniskelualueen puolelle.
Muut esiintyjät eivät olleet itselleni tuttuja, ja yleisö vaikuttikin melkoisen heterogeeniseltä. Varsinainen noiseporukka lienee ollut helppo bongata norkoilemasta Freak Animalin levytiskin ympärillä. Illan ensimmäinen artisti Killer McHann oli monihenkinen yhtye joka tarjosi jonkinlaista hardcore-vaikutteista sekoilua mm. kahden saksofonin kanssa. En tiedä löytyikö yleisöstä faneja, omasta mielestäni tämän tyyppiset yritykset tehdä rajua ja räkäistä musiikkia epätavanomaisilla soittimilla harvoin toimivat. Tämä ei ainakaan.
Pymathon
Grunt
Itselleni illan ainoa tuttu artisti oli Grunt, ja selkeästi
suurin osa industrial/noiseporukkaa oli tullut itseni tavoin paikan päälle
asenteella "katsotaan mitä tuo Wolf Eyes on, ja ainakin näkee
Gruntin jos ei muuta hyvää". Aikanaan Grunt esiintyi aina
hiihtonaamiossa, nyt lavalla oli kaksi naamioitua sessiomuusikkoa Mikko
Aspan seistessä lavan keskipisteenä rehdisti omana itsenään.
Suurempien puitteiden keikkaa varten oli selkeästi varauduttu myös
lavarekvisiitalla: tavanomaisen taustavideon lisäksi lavalla oli
mm. pyykkitelineeseen ripustettuja tyttöjen alushousuja ja lähes
Kristusmaisesti keskelle ripustettu alaston tyttönukke. Naamioidut
apumiehet molemmin puolin lavaa loivat mahtipontista symmetriaa. Mahtipontiset
puitteet veivät ehkä hieman huomiota itse esityksestä,
ja vaikka tämä oli parhaita näkemiäni Grunt-keikkoja,
se jäi puhtaassa energisyydessä paljon jälkeen esim. taannoisesta
Liettuan keikasta. Osasyynä saattoi olla heikko äänipuoli
- isojen keikkapaikkojen ylivarovaiset miksaajat ovat jo lähes käsite.
Kuitenkin Aspan lavakarismassa, sekä kahden apumiehen selkeästi
ahdistuneessa metallinrämistelyssä oli riittävästi
ainesta, jotta tiesi saaneensa vastinetta jos pääartisti osoittautuisi
pettymykseksi.
Toiseksi viimeinen yhtye Kiila aiheutti kummastusta: viisi hipin oloista kaveria istuivat tuoleillaan kitarat ja vuilut nätisti sylissä. Laulaja avasi keikan kysymällä "Mitäpä se noisemusiikki oikeastaan on? Otetaanpa selvää." Sen jälkeen lähdettiin suorastaan liioitellun hempeään folk-luritukseen. Luulin aluksi tämän olevan jonkinlainen huumori-intro kokeellisempaan materiaaliin, mutta linjassa pysyttiin ilmeisen tosissaan. Tuntui vahvasti että yhtye on eksynyt väärälle keikalle. Ilmeinen tarkoitus on ollut ärsyttää raaempaan musiikkiin tottunutta yleisöä sekä luoda kontrastia seuraavana soittavalle Wolf Eyesille.
Kun sitten pääartisin aika tuli, homma lähti käyntiin kuin isomman luokan hevikeikalla konsanaan. Lavalla kolme miestä moshasivat kitaroineen yksinkertaisen konekompin tahtiin. Oma suora vaikutelmani oli että kyseessä on metallibändi. Noise-elementtiä piti ruveta etsimään, kunnes tajusin mukana olevan meluvallia ja kitaroita rääkättävän niin suoraviivaisen yksinkertaisesti että se muodostaa periaatteessa pelkkää melua. Kun mukaan lisätään rokkitähtien lavaelkeet ja ehkä lähinnä hardcore-henkisesti huudetut vokaalit rumpujytkytyksen tahtiin, on mielikuva kuitenkin kaukana noisesta. Oli pikemmin kuin yhtye soittaisi hardcorea tai metallia, vain niin yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti että sitä voisi kutsua "pelkäksi meluksi". Näiden metallikappaleiden välissä kuultiin tosin "välisoittoja" jotka kävivät omasta mielestäni jo ihan oikeasta melusta: kohinavalleja, feedbackia, pitkiä huutoja. Tosin nämäkään eivät olleet mitään mitä ei olisi kuultu jo lukemattomia kertoja aikaisemmin.
Wolf Eyes
