Kimmo Pohjonen & Marita Liulia: Animator
Monimediakonsertin ensi-ilta,

Savoy-teatteri, Helsinki 20.3.2004


Kimmo Niukko


Hanuritaiteilija Kimmo Pohjonen esiintyy Suomessa sen verran harvoin (esim. vain yksi keikka vuonna 2003), että hänen konserttejaan ei kannata jättää väliin aivan mitättömästä syystä ja nyt varsinkin oli odotettavissa vieläkin erikoisempi show. Kimmo Pohjosen yhteisesitys palkitun multimediataiteilija Marita Liulian antoi odottaa ennakkoon äänimaisemien maalailua aivan konkreettisellakin tasolla.

Vaikka Kimmo Pohjonen tunnetaankin paremmin ulkomailla kuin Suomessa, ei juuri kenenkään pitäisi enää luulla hänen harmonikalla esittämää musiikkiaan "Säkkijärven polkka -osaston" suomalaiskansalliseksi perinnemusiikiksi. Joissain kappaleissa tarkkaavainen kuulija saattaa sentään kuulla viittauksia tangosta ja valssista, mutta siihen loppuvatkin vertauskohdat muihin musiikkityyleihin. Hänen sävellyksissään saavutetaan aivan uudet ulottuvuudet muokattaessa harmonikan ja ihmisäänen sekoitusta elektronisesti, tuloksen kuulostaessa välillä hyvin hauraalta tunnelmoinnilta tai toisaalta jyrisevän mahtipontiselta. Tältä pohjalta olikin kiintoisaa nähdä millaiseksi visuaaliseksi ilmeeksi Marita Liulia musiikin live-tilanteessa "maalaa".

Animator-teos sai nyt vasta ensiesityksensä, joten ennalta siihen ei ollut voinut tutustua eikä siihen toisaalta ole Kimmo Pohjosen tapauksessa tarvettakaan. Hänen lavaesiintymisensä on niin antaumuksellista, että musiikin vieraus jää ensikertalaisellekin sivuseikaksi ja sen outous vain herättää vieläkin suurempaa ihailua. Voisi kuvitella, että yleisö koostuisi lähinnä boheemeista marginaalimusiikin kuluttajista, mutta Savoy-teatteri täyttyi hyvin heterogeenisestä väestä melkeinpä "vauvasta vaariin". Itse paikallakin saattoi olla asiaan vaikutusta, mutta kyllä Savoy-teatterista valui pois hyvin tyytyväisenoloista kokijaa. Joka tapauksessa päätin olla terrorisoimatta tilaisuutta salamavaloilla ja ehkäpä multimediaheijastukset eivät olisi kameralle kunnolla ikuistuneetkaan. Jälkikäteen vielä huomasin pääsylipusta, että kuvaaminen olikin kiellettyä.

Itse musiikki oli aivan yhtä mahtavaa kuin Kluster- ja Kielo-levyillä ja mikäli Animator vielä audiomuodossa jossain vaiheessa julkaistaan, on sen hankinta minulle varma sijoitus. Musiikillisesti ei mitään varsinaisen uutta, metodina oli edelleen artistin tuottamien äänien (joko oraalisten tai harmonikan soiton & hakkaamisen) koneellinen looppaaminen ja samplaaminen. Kappaleet olivat aluksi rauhallisia, melkeinpä ambientin omaisia maalailuja, jotka kasvoivat hitaasti myrskyisiksi sinfonioiksi. Kimmo Pohjonen soitti harmonikkaansa tuolilla istuen, seisten, selällään ryömien, tanssien ja miten vain voisi kuvitella soiton onnistuvan. Jopa vatsalihasten kunnosta saatiin eräässä variaatiossa positiivinen näyttö.

Marita Liulian osuudeksi jäi loihtia visuaalinen ilme Animatoriin. Hänen kuvansa heijastuivat niin taustakankaille kuin harmonikan "palkeelle", joka oli hyvä idea. Hän oli myös suunnitellut Kimmo Pohjosen esiintymisasuna olleen hameen. Live-multimedia ja grafiikka eivät kuitenkaan tarjonneet kertaakaan sellaista häikäisevää osaamista, tai sanotaan että, visuaalisesti positiivisesti hämmästyttävää show'ta, jollaista olin vähän odottanut. Itselleni jäi sellainen mielikuva, että ainakin heijastettujen kuvien muokkaaminen oli pääosin aivan kuvankäsittelyn perusjuttuja "muutamalla napin painalluksella" ja siksi ne tuntuivat jotenkin köyhiltä. Ei yksinkertaisuudessa sinällään ole mitään vikaa, kunhan se on hoidettu tyylillä. Vaikka graafinen ulkoasu ei sinänsä kolahtanut minuun, ei tässä multimedia-esityksessä ollut mitään Kimmo Pohjosen esitystä latistavaa elementtiä. Kyllä se mielenkiintoisen lisän show'hun toi, vaikka eräs taustakankaalle piirretyistä yksivärisistä abstrakteista vapaankäden piirustuksista olikin melkeinpä vaivaannuttavan huono. Lisäksi on muistettava, että Kimmo Pohjosen live-esityksiin on aina kuulunut olennaisena osana (live-äänisuunnittelun ohella) oma mahtava valoshow, joten rima oli senkin takia korkealla.

Animatorin ensimmäiset 60 minuuttia menivät kuin siivillä ja pienessä huumassa, kun esityksen alkuosa jo päättyikin siihen. Tämän jälkeen n. 20 minuutin "encore" alkoi Kimmo Pohjosen pyöriessä harmonikkansa kanssa etäisesti tangoa muistuttavan kappaleen tahdissa. Ja pyörimistä jatkuikin sen verran kauan, että lähes jännitin artistin puolesta pystyykö hän enää seisomaan normaalisti noiden kieputusten jälkeen. Liian pian tuon jälkeen valot jo sytytettiinkin ja maaginen matka toiseen ulottuvuuteen oli ohi. Ainutlaatuinen kokemus, ei tässä juuri muuta osaa sanoa.

takaisin