Carol Siegel: Goth's Dark Empire

Siegelin teoksen selkeimpänä vahvuutena voi moniperspektiivisyyden ohella nähdä häpeilemättömän tehokkaan ja asennevapaaan lähdetekniikan käytön, josta moni muu kulttuurintutkija saisi ottaa oppia. Siegel lainaa aiheeseen sopivinta materiaalia, ei siis läheskään aina sitä joka olisi perinteisessä mielessä "akateemisesti parasta". Jos haastattelussa saatu tulkinta Nine Inch Nailsin kappaleesta on käyttökelpoisempi kuvaamassa asennemaailmaa kuin Foucault, Siegel käyttää sitä, ja päin vastoin. Populaarit lähteet ovat käyttökelpoisia, mutta populismin puolelle ei mennä. Ulkoisia elementtejä (vrt. Baddeley) oleellisemmaksi nousee taustalla oleva ajatusmaailma, "goottilaisuuden" ydin. Siegelin mukaan se on ensisijaisesti deterritorialisoivaa deleuzelaista tedostavuutta, joka tapahtuu elämän kielteisiksi koettujen puolten - erityisesti kuoleman vääjäämättömyyden - romantisoimisen ja erotisoimisen kautta, musiikin ollessa sen voimakkain yhdistävä tekijä. Tämän seurauksena hän lipsuu välillä turhankin pitkälle vietyihin johtopäätöksiin, sekä kritiikittömyyteen esim. goottipiirien muka-suvaitsevaisuuden kohdalla.

Yleisesti ottaen kirjaa voi kuitenkin pitää hyvin vakavasti otettavana (selvällä henkilökohtaisella kiinnostuksella laadittu professoritason työ), huolella tehtynä (mukana on mm. hyvää rajausta ja vertausta punkin ja industrialin suuntiin) ja viisaasti valmisteltuna (Siegel on luetuttanut vedoksia goottipiireissä ennen teoksen julkaisua saadakseen siitä varmasti kohteensa näköisen). Usein se liikkuu voimakkaan amerosentrisissä aiheissa (pidättäytyvyysihanne vs. goottius; goottius aasialais-amerikkalaisten nuorten identiteettivälineenä), mutta välillä ihastuttaa yleisellä sovellettavuudellaan. Yksittäisiä lähteitä (kuten Briten ja Carterin kirjat, The Curen Boys Don't Cry) käytetään kokonaisten goottikulttuurin ilmiöiden avaamiseen lukijoille. Erityisesti luku 5: "Heterosexualizing the Femme Boy" on kerrassaan herkullista luettavaa, myös riviensä välistä, samoin hetket kuten pikkutarkka analyysi Do Ya Think I'm Sexyn alkuperäisen version ja Revolting Cocksin coverin eroista seksuaalikulttuurin muutoksen tulkkeina.

Hetkittäin ylianalyyttinen, hetkittäin liiankin idealistinen, hetkittäin aivan vieraita aiheita käsittelevä. Metodisesti loistava, perspektiiviltään avara ja hyvin vaikkakin raskaasti kirjoitettu. Ei sovellu tavanomaiseen arkikäyttöön goottiuden selitykseksi, mutta on aivan erinomaista luettavaa akateemisesti suuntautuneille gootti-, fetissi- ja/tai industrialkulttuurin ystäville.

Jiituomas