Arvo Zylo - 333

Arvo Zylon musiikki on lähinnä määritettävissä elektroakustiikan rakennetta seuraavaksi hälyksi - se on hallittua kaaosta, jossa on logiikka, johon ei kuitenkaan voi luottaa. Kuten genrelle on tyypillistä, tulos on epätasainen: Mukana on upeita osuuksia, mutta myös kaoottista hapuilua. Tuotantojälki on huolellista, mutta varsin ohutta, mikä on omiaan korostamaan taidemusiikkivaikutelmaa, ja se syö tehoa osalta äänivalleista. Rouheus olis tehnyt materiaalille ehdottomasti hyvää.

Artisti: Arvo Zylo
Formaatti:
CD-R
Levy-yhtiö: No Part Of It
Julkaisuvuosi: 2010
Kokonaiskesto: 58:58
Kappaleita: 3

Esimerkiksi 21-minuuttisseen avausraitaan Quicksand Eggs of a Beaten Pathos mahtuu keskivaiheilla useita kekseliäitä kausia, joissa on soituja ja hälyä sekaisin, mutta ne katoavat helposti massaan, kiitos tasaisen sekavuuden ja ohuen yleissävyn. Lähellä sen loppua on onneksi muutama osa,  jotka toimivat erittäin hienosti aivan sellaisenaankin, mutta niitä seuraa pahimmille hakoteille menevä kausi. Hallitsevaksi jää hiukan hukatun potentiaalin - huomattavan suuren potentiaalin - maku.

Tiedän elektroakustiikkaa fanittavia ihmisiä joille tämä uppoaa varmasti erinomaisesti. Muille se tuskin toimii muuna kuin toiveena tulevasta, paremmin hiotusta materiaalista samalta artistilta.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Arvo Zylo's music fits closest the description of being noise which follows the structure of electroacoustics - chaos that has a logic, but one that can’t be trusted. As is typical ofthe gere, the result is uneven: Included are great parts, but also chaotic grasping that leads nowhere. The production quality is hig, but quite thin in tone. This emhasizes the art-music impression, and it eats away prower from some of the sound-walls. Roughness would definietly done this material good. For example, in the 21-minute opening track, Quicksand Eggs of a Beaten Pathos, there are in the middle several creative periods, with tones and noise intermixing, but they easily vanish into the main mass, due to the general disorder and the thin sound. Close to its end are fortunately also really good parts that function on their own, but they are in turh followed by the most mi-directed bits. In general, what this album leaves me with is a the sense of wasted potential - a big potential I hope to see used better in the future.

I know fan of electroacoustics who will certainly like this  lot. For the rest, it probably will work as just a promise of better things to come, as soon as the artist polishes his approach further.

Jiituomas