Waldteufel - Rauhnacht

Waldteufel on artisti johon minulla on alun alkaen ollut kaksijakoinen suhtautuminen. Yhtyeen musiikillinen ulosanti on tähän saakka ollut horjuvaa ja se tuntuu jatkuvasti hakevan tyylillisiä uriaan, mutta samalla Waldteufelin takaa paistaa harvinaisen tulinen asenne, jota en voi kuin ihailla.

 

Artisti: Waldteufel
Formaatti: CD / LP
Levy-yhti÷: Steinklang / Percht
Julkaisuvuosi: 2006

Kesto: 39:57

Kappaleita: 6

Yhtyeen toinen varsinainen kokopitkä Rauhnacht osoittaa jo vankan kehityksen merkkejä. Levy on yhä jokseenkin epätasainen, ennen kaikkea tyylillisesti, mutta se ei sisällä enää yhtään huonoa kappaletta ja ilmaisu on muuttunut hupaisasta vakuuttavaan. Levyltä löytyy torvitaustojen ylle luettua vanhaa kansallisromanttista runoa (Allerseelengebet), huilujen ja hanurien säestämiä hartaita veisuja (In den Zwölften, Berchta und die Spinnerin), sekä salaperäisiä äänimaisemia syvistä alkumetsistä (Ur-Odin). Levyltä löytyy kuitenkin kaksi todellista tärppiä: Das Wilde Heer von Hörselberg kehittää taannoisen Eines Gottes Spur 10"n rummutuspohjaista (ja rummutus on jotakin jonka Waldteufel todella osaa) tyyliä uusiin ulottuvuuksiin. Jatkuva monotoninen rummutus, erilaiset helistimet ja kulkuset, puhaltimet ja rytmisesti lauletut vokaalit luovat mitä erinomaisimman shamanistishenkisen kappaleen. Toivon hartaasti että Waldteufel tulevaisuudessa jatkaa ainakin osittain näissä jalanjäljissä. Levyn toinen hitti on kenties yllättävämpi (mutta ei loppujen lopuksi kovin yllättävä) Hexe Hild joka lähtee voimallisesti käyntiin rymisevillä folkmetal-riffeillä jotka Markus Wolffin miehekkääseen lauluääneen yhdistettynä tuo välittömästi mieleen vuosien takaisia metalliklassikoita kuten Storm tai Isengard. Kenties ei kaikkien heiniä, mutta niille monille jotka ovat liukuneet metallista folkmetalliin ja eteenpäin neofolkkiin tämä iskee varmasti kuin ukkonen selkäytimeen.

Kritiikkiä Waldteufel ansaitsee yhä, etenkin tyylillisestä hapuilusta, jota runsaasti käytetyt samplet kavioiden kopseesta, metsästystorvista ja pillipiipareista hämmentävät entisestään. Levyn lyhyys on toinen miinus, etenkin yhdistettynä edellämainittuun sekalaisuuteen. Kuitenkin kehtaan sanoa että pelkästään mainitut kaksi kappaletta Das Wilde Heer vom Hörselberg sekä Hexe Hild tekevät levystä hankkimisen arvoisen - ne osoittavat että se kytevä alkukantainen voima jota olen alusta saakka Waldteufelissa aistinut on puhkeamassa kukkaan ja myöskin että sama voimakas alkukantaisuus voi olla elvyttävä isku nykypäivän kovin vaisuun ja seisahtaneeseen neofolk-genreen.

John Bj÷rkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

I have always had a divided opinion about German-American artist Waldteufel. On one hand, his musical output so far has been shaky, and he seems to be constantly seeking the right stylistic path. But on the other hand, in Waldteufel one can sense an unusually fiery spirit, something I can only admire.

His second full-length, Rauhnacht, is starting to show significant signs of development. The record is still somewhat uneven, most of all stylistically. Yet it does not contain a single bad track, and the expression has developed from comical to convincing. There are national romantic poems accompanied by horn music (Allerseelengebet), some solemn and sad songs with flutes and accordion (In den Zwölften, Berchta und die Spinnerin), as well as mystical soundscapes from deep primal forests (Ur-Odin). Two tracks on this album really stand out: Das Wilde Heer vom Hörselberg builds on the "progressive" percussion-driven style of Eines Gottes Spur, and develops it to completely new levels (percussion is one thing Waldteufel excels at). The continuous monotonous drumming, combined with different chimes, wind instruments and rhytmically sung vocals create an excellent whole with a "shamanic" feel. I sincerely hope Waldteufel will continue exploring this path. The other hit is the more surprising (but in the end, perhaps not) Hexe Hild, which starts with powerful fuzzy folk metal riffs, which combined with Markus Wolff´s manly singing reminds me somewhat of old metal classics like Storm and Isengard. Perhaps not everyone´s cup of tea, but for the numerous neofolk fans with a metal background this should work like a thunderclap.

Waldteufel does still deserve a fair amount of criticism, especially for his stylistic uncertainty, which is further confused by the generous use of samples. The short playing time is another minus, especially combined with the heterogenous content. Yet I state that this album is worth getting, even only for the two tracks Das Wilde Heer vom Hörselberg and Hexe Hild - they prove that the tindering primal strength I have sensed in Waldteufel since the beginning is finally starting to bloom, and that this primal strength can be a (much needed) refreshing shock to the very bland and stale neofolk-genre of today.