Saksalaisen Vortexin kolmas albumi alkaa rauhaisana ambientina, mutta saa heti alun nimikappaleessa pian voimakkaan hakkaavia sävyjä. Mieleen tulee vahvasti loistava Negru Voda, joka sekin on nimennyt teoksiaan kaivoshenkisesti. Pian linja kuitenkin vaihtuu, ja Canto Spoleto muovautuu synkäksi kitaraksi ja puheeksi.

Spiral on jälleen ambientia, aaltoilevaa sellaista. Itse asiassa jos ei tietäisi, Rockdrill-albumia voisi kuvitella jonkin yhtiön näytelevyksi, jossa on useita eri yhtyeitä samankaltaisella tuotantojäljellä. Se on epävakaa, hajanainen, silti jotenkin soljuvan eheä. Lisäksi se on kuitenkin myös huomattavan kaunis ja onnistunut. Vortexilla on selvästi lahjoja monipuoliseen ilmaisuun, ja vaikka yksikään raidoista ei ole varsinaisen mieleenpainuva, niistä moni on oikein mainio. Old school -ambientin henkinen Construction varsinkin, ja samoin karkeampi bonusraita, joka on piilotettu viimeisen kappaleen jälkeiseen hiljaisuuteen.

Rockdrill on huomattavan laajakirjoinen, laadukas albumi. Se ei ole mestariteos, mutta sen sijaan viitaus siihen, että tältä artistilta voidaan sellaista vielä hyvinkin odottaa.

Jiituomas

This third album by the German Vortex starts as calm ambient, but already on the opening track gets soon strongly pounding tones. It reminds me very much of the brilliant Negru Voda, also known for mining-themed industrial. Soon the style changes, however, as Canto Spoleto forms into gloomy guitar and speech. Spiral is again ambient, of the wavy kind. To be honest, if unaware of the facts, one could easily imagine Rockdill to be a label sampler, with many bands from one producer who likes a certain style of mixing. It is unstable, dissonant, yet somehow whole. It is also quite beautiful, a good album. Vortex has an obvious talent for many sorts of expression, and while no track is truly memorable, many of them are very fine. Especially the old school ambient -spirited Construction, as well as the rough bonus track hidden after the last.

Rockdrill is a wide-ranged, good quality album. It is not a masterpiece, though, but rather a pointer to the fact that we can await one from this particular artist.

Jiituomas