Valvula Antirretorno - Dios Existe

Espanjalainen duo Valvula Antirretorno tekee todella omalaatuista voimaelektroniikkaa ja noisea. Yhtyeen äänimaailma on läppärikliinistä, mutta todella massiivista. Mukana on hakkaavia mutta ei tanssittavissa olevia biittejä joita varioidaan hiukan pitkin kappaleita sekä kiukkuista huutoa.

 

Artisti: Valvula Antirretorno
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Toiko/Nervous Nurse/Slaughter Productions
Julkaisuvuosi: 2005
Painos: 60 + 50 + 100 kpl.
Kokonaiskesto: 38:19
Kappaleita: 6

Kaikki palaset ovat sinällään hyviä, mutta eivät täysin kohtaa. Erityisesti itse hälyn liiallinen puhtaus jää häiritsemään. Kunnon kompressorikäsittelyllä koko albumista olisi saanut hemmetin paljon voimakkaamman, nyt se vaikuttaa enemmän kokoelmalta hyviä ideoita jotka eivät pääse kehittymään koko potentiaaliinsa. Yhtyeen tuotannossa on aivan loistavia palasia, erityisesti noiseambientia olevissa kappaleissa Paisaje Lunar Inerte ja Amen. Levyn kovin raita on kuitenkin loppuun sijoitettu nimetön bonus, massiivisen hitaasti kehittyvä lähes 18-minuuttinen ahdistava äänimaisema joka lopulta räjähtää rätinäksi ja epätoivoiseksi huohotukseksi.

Oudolla tavalla sekä keskeneräisen että hyvin onnistuneen oloinen.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

This Spanish duo makes a very strange kind of power electronics and noise. The sound style they use is laptop-clinical, yet truly massive. Included are thumping, but not danceable, beats that a varied throughout the way, as well as some angry screaming.

All pieces are good per se, but do not truly join together. Especially the overly purity of the noise itself annoyed me. With a good compression processing the entire album would have been a hell of a lot stronger - now it seems to be only a collection of good ideas that did not have a chance to reach their full potential. The band's works contain several brilliant pieces, especially in the noise-ambient tracks Paisaje Lunar Inerte and Amen. The strongest part of the album by far is still its unnamed bonus track hidden at the end, the massively slowly developing 18-minute soundscape that is oppressive until it explodes into noise and desperate sighs.

An album that strangely seems only half-way finished and quite good at the same time.

Jiituomas