Venäläinen uhushuhu esittää debyytillään täyteläistä ambientia, joka tuo selkeästi mieleen monet samalle yhtiölle levyttävät ambient-artistit, mutta tyylissä on silti jotakin omaa. Surusävyistä mattoa täydentävät pienet rytmiset kopinat ja surinan käyttö. Rakenteelliset muutokset toimivat erinomaisesti, niin että kehitys tuntuu luontevalta ja kiinnostavalta.

Kokonaisuudessa on, arkikielellä sanoen, särmää, juuri sopivasti.Se on paineinen, painostavakin, hetkittäin myös perinteisellä tavalla kaunis. Raidoista viimeinen, Underground, ei yllä kahden muun tasolle, mutta ei sekään huono ole, vain hiukan vähemmän mielenkiintoinen.

Jiituomas

The Russian uhushuhu plays on its debut full-bodied ambient, reminiscent of many other ambient artists on the same label, yet with something of its very own. The sorrowful core sound layer is made more interesting through well-fitting rhythmic knocks and the use of buzzing. Structural changes work excellently, so that the developments taking place feel natural and interesting. All in all, the whole album has just the right amount of rough edge to it. It has pressure, even oppression, and at times also beauty in a very traditional sense. The last of the tracks, Underground, isn’t quite as good as the two others, but isn’t bad at all either, just less interesting.

Jiituomas