Tenhi - Maaäet


Tenhin kolmas albumi osoittaa jälleen selvän muutoksen yhtyeen tyylissä. Poissa ovat kaikki jäljet neofolkista. Varsinaista kansanmusiikkiakin muistutetaan enää hyvin vähän - tosin siellä täällä sävelkulut yhä viittaavat vahvasti sinne päin. Vauhti on myöskin hidastunut. Mukana ei ole lainkaan sellaista menevämpää materiaalia kuin erinomaisella Väre-albumilla. Jos jotakin, niin Tenhi yhä silti muistuttaa lähinnä vain itseään. Ennen kaikkea Maaäet on kuin luonteva jatko Airut:Ciwi -ep:n kappaleen Kielo avaamasta tyylistä. Hidas, juhlava, hiukan proge, synkän folk.

Artisti: Tenhi
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Prophecy Productions
Julkaisuvuosi: 2006
Kokonaiskesto: 60:10
Kappaleita: 12



Levyn kirkkaimmat helmet ovat kaikki sen perinnemusiikinomaisimmasta päästä, eli Kuoppa/Depth ja levyn loppupäässä oleva kolmen raidan sarja Maa syttyy/Orphan Joy, Tuulenkaato/Falter ja Uuvu oravan luu/Ease squirrel bone. Muilta osin myönnän olleeni levyyn ensi alkuun aika pahsti pettynyt, mutta pari kymmentä kuuntelukertaa ovat saaneet minut muuttamaan mieleni. Maaäet on vain paljon vaikeammin avautuva - ainakin kuulijalle joka tuntee tyylilajia laajemmin. Tavallaan se on aavistuksen liian pop, ja vaikuttaa siksi helposti yksinkertaisemmalta kuin tosiasiassa on. Pinnan alla on valtava äänten rikkaus, jonka keskittynyt kuuntelu tuo esiin. Tämä on ylivoimaisesti parasta Tenhiä tähän saakka, ja yhtyeen kokonaistason ollessa jo valmiiksi todella korkea se tarkoittaa erinomaista levyä. Maaäet ei ehkä uppoa pahimpiin neofolk- tai kansanmusiikkipuristeihin, mutta se ei tee tästä yhtään heikompaa kokonaisteosta.

Erittäin suositeltava hankinta.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot