Spiritual Front - Armageddon Gigolo

Italian neofolk-gangsterit Spiritual Front ovat olleet kuvioissa jo melko kauan. Aikaisemmin olen itse luetellut heidät "toivottomat Death in June-matkijat" -kastiin, mutta eritoten viime vuonna Ordo Rosarius Equilibrion kanssa tehty yhteislevy Satyriasis käänsi päätäni sen verran että katsoin aiheelliseksi tutustua myös yhtyeen uutuuslevyyn Armageddon Gigolo, mikä ei tosiaankaan ollut vikatikki.

 

Artisti: Spiritual Front
Formaatti: CD
Levy-yhti÷: Trisol
Julkaisuvuosi: 200
6
Kesto: 43:37

Kappaleita: 10

Vaikka yliampuva kornius on selkeästi oleellinen osa Spiritual Frontia, ovat he osanneet kääntää sen asian täydellisen tyylikkäästi edukseen. Samalla he ovat tämän hengen mukaisesti onnisuneet nousemaan ulos seisahtuneen neofolk-genren suosta: jos yhtye aikaisemmin kulku Death in Junen jalanjäljissä, on tyyli nyt jossakin Nick Caven ja Ennio Morriconen välimaastossa, nostaen luonnollisesti stetsoninreunaa myös Johnny Cashille. Rohkeat rautalankakitarat kilpailevat akustisten sointujen kanssa, hanurit, tangorytmit, kohtalokkaat viulut ja pianot sekä Simone Salvatorin persoonallisella äänellä lauletut popahtavat kertosäkeet vievät parhain spaghetti-western tunnelmin paatuneisuuden, paheiden ja nihilismin maailmaan. Paikoitellen kertosäkeiden melodiat tuovat etäisesti mieleen ensimmäisen neofolkin pölyt popahtavampaan tyyliin vaihtaneen yhtyeen, eli Ostaran. Laulajan kehno italialainen lausunta on oleellinen osa yhtyeen tyyliä, samaten kai kornin mitäänsanomattomat lyriikat.

Levy aukeaa todella vahvasti kahdella sen vahvimmista raidoista, etenkin tulisella tunteella laulettu Slave voittaa välittömästi kuulijan puolelleen, ja Bastard Angel:in kohtalokkaat tunnelmat ja upeat tanssirytmit pitävät tiukasti otteessaan (kappaleiden lyriikoissa taidetaan myös vaivihkaa antaa neofolkin kliseille kunniansa: "It´s embarassing to see you wave that flag..." "All your uniforms are shit / all your ideals are shit!") Näiden jälkeen taso laskee hieman, suurimman osan kappaleista seuratessa tavanomaisempia pop-rytmejä ja -rakenteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että meno olisi heikkoa, tai edes keskinkertaista. Ainoa kappale joka jää selkeästi jälkeen on My Kingdom for a Horse, jonka lempeämpi tyyli ei istu yhtyeelle laisinkaan, oli se sitten kuinka ironinen tahansa. Sen sijaan kappaleiden kaavamaisuus ja ennalta-arvattavuus levyn kulkiessa eteenpäin ansaitsee pientä kritiikkiä - kappaleet muistuttavat vähän turhan paljon toisiaan. Loppua kohde taso nousee jälleen, eritoten kappaleella Ragged Bed, joka tosin tuo jo erittäin vahvasti mieleen Nick Caven.

Armageddon Gigololla Spiritual Front osoittaa erittäin onnistunutta tyylin eteenpäin vientiä, persoonallisella tavalla. Yhtye on häpeilemätön, rasvainen ja irstas, tavalla joka pistää hymyn kuulijan huulille heti alkutahdeissa. En suosittele jäämään tästä paitsi, ainakaan jos pitää Nick Cavesta, Johnny Cashista, länkkäri- tai mafiaelokuvista tai vaikka Quentin Tarantinon filmeistä, joiden maailmasta tämä levy tuntuu suoraan kumpuavan.

John Bj÷rkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot