Sophia - Deconstruction of the World

Tällä kertaa Sophian Peter (ent. Pettersson, nyk. Bjärgö) on lyöttäytynyt yhteen Arcana-toverinsa Stefan Erikssonin kanssa. Siitä huolimatta tulos on suurimmaksi osaksi erittäin entisen kaltaista Sophiaa, sekä hyvässä että pahassa. Albumilla on hajanainen valikoima Peterin kirjoittamia kappaleita jotka ovat kuin suoraan yhtyeen aiemmilta kiekoilta, jokaiselta jotakin. Niiden ohella tarjolla on yksi Stefanin kynästä kokonaan oleva (ja levyn rakennetta ikävä kyllä häiritsevästi rikkovaa) sekä muutama yhdessä tehty ambientpalaa, jotka olisivat enemmän ehkä kotonaan toisessa kontekstissa - vaikka eivät olekaan biiseinä mitenkään huonoja.

 

Artisti: Sophia
Formaatti: LP
Levy-yhtiö: Cyclic Law
Julkaisuvuosi: 2003
Painos: 500 kpl.
Kappaleita: 10

Tutun kuuloisista kappaleista selkeä enemmistö edustaa Sophian "vahvaa keskisarjaa" olematta mitenkään erityisiä, ainoana selvänä poikkeuksena erinomaisen Watching It Drown:in kevennetyltä versiolta kuulostava Machine joka kiilaa suoraan yhtyeen tuotannon kärkikastiin. Albumin kaksi todellista helmeä ovat kuitenkin herrojen yhteisluomukset, hidas ja vasta lopussa vaimeiden rumpujen tukema Severed ja aivan käsittämättömän tehokkaasti rummutuksen, kuorotaustan ja misantrooppiset lyriikat hypnoottiseksi kokonaispauhuksi yhdistävä Humanicide. Ne myös osoittavat -ainakin toivottavasti - mihin suuntaan Sophian äänimaailma on kehittymässä.

Todennäköisesti erinomainen ostos yhtyeen vanhoille faneille, tarjoten kaikille jotakin tuttua lisää. Silti ainakin minä jäin kaipaamaan selkeämpää linjaa, kokonaisuutta joukon erillisiä kappaleita sijaan.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

On this occasion Sophia's Peter (formerly Pettersson, now Bjärgö) has joined forces with Stefan Eriksson, a comrade of his from Arcana. Despite that the result is very similar to Sophia's previous works, in both good and bad. The album is a rather splintered collection of songs, mostly written by Peter, that sound precisely as if they were taken from the band's earlier records, some from each of them. In addition there are three ambient-esque - and thus unfortunately mood-breaking - pieces composed by Stefan, all of which would be quite good tracks in another context. The great majority of the familiar-sounding tracks represent Sophia's "strong mid-range" without being particularly exceptional by themselves. The sole clear exception to this is Machine, a song sounding like a softer version of the old masterpiece Watching It Drown and definitely one of the best tracks of Sophia's career thus far. The true gems, however, are the two tracks written by both gentlemen together, the very slow Severed built with a minimal soundscape eventually supported by a muffled drumming, and Humanicide, which fuses a hypnotic whole out of choral clips, misanthropic lyrics and an incredibly potent drumming sound. I sincerely hope those two songs are hints at the direction towards which Sophia's music is currently evolving.

Deconstruction of the World is probably an excellent purchase for old fans of Sophia looking for more of the same - regardless of which phase of Sophia's career they mostly like. Nevertheless, it left me desiring more consistency, the creation of a whole instead of a collection of songs.

Jiituomas