Sonne Hagal - Tarja/Aud

Viimeisin kuulemani Sonne Hagal -levytys oli muutaman vuoden takainen Helfahrt-CD (2002), joten minulla oli selkeä mielikuva mitä bändin musiikki on. Kuten mainittu pitkäsoitto, ei tämäkään kuvalevy turhaan ilmoittele sellaisia "joutavuuksia" kuin julkaisuvuosi. Tässä tapauksessa puuttuu vielä kaikki muukin info… Joka tapauksessa odotin saksaksi laulettua melodista neofolkkia kera akustisen kitaran ja jousien.

 

Artisti: Sonne Hagal
Formaatti: 7"
Levy-yhtiö: Divine Comedy
Julkaisuvuosi: 200
4
Painos: 500 kpl.

Kappaleita: 2

A-puoli Tarja esittelee visuaalisesti ilmeisesti jonkinlaisen surrealistisen "kuoleman kahvikutsut", jossa vieraina on yksi nainen sekä liuta luurankoja kera oudon kortteja kädessään pitävän, ihmisruumiilla varustetun sarvipään. Kellona kuvassa aikaa mittaa kompassi. Mutta musiikkiin… jos oli kansikuva outoa, niin hetken aikaa sain kyllä vaihdella pyörimisnopeutta 33 ja 45 välillä, päätyen lopulta ensin mainittuun.

Mikäli tämä on neofolkkia edelleen, niin genrerajoja venytellään laidoilla aika tavalla. Akustinen kitara kuulostaa kenties normaalilta, mutta yhdistettynä hapokkaaseen 60-luvulta henkivälle huilumelodiaan, haudantakaiseen lauluun (ei, 45:n nopeus olisi ollut vielä oudompi) sekä muihin psykedeelisiin ääniin, on tulos totuttelua vaativa. Lukuisien kuuntelukertojen jälkeen omituisuuteen alkaa viehtyä, mutta takaraivossa koputtelee silti epäilys ainoastaan välityöstä. Hyvä jos ei ole, mutta ainakin kauas on seilannut bändi, joka on säveltänyt sellaisia hittejä kuten Midwinternight. Nyt uidaan syvissä vesissä!

B-puoli Aud kuvaa outoja hahmoja miespuolisen olion (sairas?)vuoteen äärellä. Piirtäjä Peter Bengtsenillä on vähintäänkin vilkas mielikuvitus. Jos missään kappaleessa on koskaan osattu luoda aavemainen tunnelma, niin tässä! Erityisesti siksi, että ei ole tietoisesti haettu musiikkityyliksi dark sitä tai evil tätä. Kun kielisoittimella jankataan samaa hämärää melodiaa, jonka päälle tulee miehen etäinen laulu/vaikerrus sekä moog-henkiset urut, niin omituisen kiehtova soppa on valmis. Vahvasti 60-luvun happoilulta kuulostaa, mutta toisaalta ei sinne päinkään. Harmillisen lyhyt kappale, sillä tunnelma olisi minua kiehtonut pidempäänkin.

Alun hämmästelyn jälkeen olen alkanut pitää levystä melko paljon, mutta erikoisuudellaan ei varmasti uppoa kaikkiin vanhoihin Sonne Hagalin ystäviin. Sitä paitsi sain tilaamastani paikasta viimeisen kappaleen ja julkaisijalta se on jo loppu, joten keräilijöille levyn hankkimisen kanssa voi tulla pian vaikeuksia.

Kimmo Niukko

 

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot