Niko Skorpio - Stainway to Heaven

Turkulainen Niko Skorpio on artisti, jolta tietääkseni voi odottaa lähes mitä vain. Paitsi ehkä kaavoihin kangistunutta tai ennalta-arvattavaa musiikkia. Outo ja kaoottinen on ainakin herran viimeisin tekele, neljä kappaletta sisältävä Stainway to Heaven-minialbumi.

 

Artisti: Niko Skorpio
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Some Place Else
Julkaisuvuosi: 2002
Kokonaiskesto: 18:18
Kappaleita: 4

Ensimmäinen kappale Retrohacktivist alkaa matalilla humisevilla avaruusäänillä jotka hitaasti muodostavat outoja melodioita, kunnes tilalle tulee raskastempoista rummutusta sekä akustisella kitaralla hitaasti soitettuja sointuja, jotka tuovat mieleen Angelo Badalamentin sävellystyylin. Levyn nimikkokappale on suorastaan hilpeän tarttuva; nopean jazz-kompin päällä pärisevät ja rutisevat iloiset melodiat ja taustalla kuuluu myös jotain laulunkaltaista. Kolmas kappale Minor Failure in Point Blank taas on epämääräistä noisea-ambienttia. Taustalla tasaisesti aaltoileva drone ja päällä joskus todella korviin sattuvia satunnaisia melunpläjäyksiä. Kaikki kappaleet ovat omituisuudestaan ja kokeellisuudestaan huolimatta erinomaisesti toteutettuja sekä konsepteiltaan että ääniteknisesti. Ainoa heikko tapaus levyllä on viimeinen kappale, jolla laahaavan kompin säestämänä heikon vinkuva ääni laulaa Gloria Gaynorin hittikappaletta I Will Survive. Aluksi levyn kaoottisuus hämää, mutta kun tyyliin tottuu levy osoittautuu erittäin nautittavaksi ja suorastaan nerokkaaksi.

John Björkman


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Niko Skorpio from Turku is an artist one can expect almost anything from, as far as I know. Perhaps with the exception of music that's rigid or foreseeable, though. Bizarre and chaotic is what this gent's latest production, the four-track mini-album Stainway to Heaven is like, at any rate.The first track, Retrohacktivist begins with low humming space sounds slowly forming weird melodies, until they are replaced by heavy-tempo'ed drumming and chords played slowly on an acoustic guitar, reminding me of the composing style of Angelo Badalamenti.

The album's title track is almost hilariously catching; happy melodies are beating and crackling on top of a fast jazz-accompaniment and there's something that resembles singing on the background. The third track Minor Failure in Point Blank, is, in turn, undefined noise-ambient. On the background there's a wavy drone and on top incidental, sometimes truly ear-hurting bursts of din. All tracks are, in spite of their strangeness and experimental nature, carried out very well both when it comes to their concepts and sound technics. The only weak case on the album is the last song, where a weak whining voice is singing Gloria Gaynor's hit song I Will Survive, backed up by dragging accompaniment. The chaotic nature of this album is confusing in the beginning, but once you get used to the style, the album proves to be very enjoyable and downright genious.

John Björkman