Sinke Dûs - Akrasia

Visions, Kammarheit ja Gustaf Hildebrand. Siinä joitakin artistinimiä jotka ovat olleet luotsaamassa eteeristä ja äärettömän tuntuista avaruusambientia, jonka hiotun viileä soundi on kehkeytynyt Cyclic Law-lafkan tavaramerkiksi. Vahvasti näiden artistien luomilla poluilla kulkee myös Cyclic Law:n uusi ruotsalaisartisti Sinke Dûs.

 

Artisti: Sinke Dûs
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Cyclic Law
Julkaisuvuosi: 2008

Kesto: 45:51

Kappaleita: 7

Levyn alkuosa tuntuu olevan hyvinkin tyypillisen Cyclic Law-maista tähtisumuissa sukeltelua, kunnes levyn puolivälissä (That Which Was Lost) alkaa kasvaa esiin tavanomaisesta poikkeavan massiivista, silti arvokkaan hidasta ja dronemaista orkestraalisoundia. Tämä majestinen "orkesteridrone" kehittyy täyteen komeuteensa raidalla The Abyss, joka pelkistetyssä komeudessaan nousee pieneksi mestariteokseksi joka samalla kehittää koko Cyclic Law-soundia eteenpäin.
Suurimmilta osin Akrasia on uusi levy Kammarheitin ja Visionsin tyylistä ambientia, kuitenkin pinnan alla kytee selkeästi potentiaalia paljoon enempään, ja tämän potentiaali kiteytyy parhaiten juuri kappaleessa The Abyss. Upea levy ja lupaus enemmästä.


John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot
 

Visions, Kammarheit, Gustaf Hildebrand. These are names who have navigated their way into aural deep space, creating a polished and cool sound which has become a trademark for the label Cyclic Law. The label´s new Swedish attachment Sinke Dûs follows closely in their footsteps. The first half of the record offers the typical nebular soundscapes. About halfway, however, an unusually massive, yet dignified and slow, orchestral sound begins to grow (That Which Was Lost). This majestic "orchestral drone" develops into its full potential on the following track (The Abyss), which can be called a small masterpiece, and also a beautiful development of the Cyclic Law sound.
For the most part Akrasia offers more ambient in the style of Visions and Kammarheit, however beneath the surface a glowing potential for more can be detected. This potential is crystallized on The Abyss. A great record and a promise of much more.


John Björkman