Sieben on tehnyt nyt radikaaleimman tyylillisen hyppäyksensä sitten siirtymisen pelkkään viuluun, lauluun ja luuppeihin. Each Divine Spark on äänimaailmaltaan edellisiä levyjä ohuempi ja terävämpi, kuin studiolive, soinniltaan entistäkin maanisempi, ja useiden kappaleiden lisävokaalit muistuttavat siitä, että Matt Howdenin kirjo on aina ollut Siebeniä laajempi. Seurauksena toisaalta on, että levy on monella tapaa myös edeltäjiään levottomampi ja siltä puuttuu hetkittäin jopa selkeä fokus.

Pahimmin tämä näkyy The National Anthem of Somewheren kuoron kohdalla. Toisaalta Sleep Clara Bown upea kauneus osaltaan nousee juuri Howdenin viulun kohdatessa pianon, ja kappaleen on mahdollista olla minimalistisempi kuin moni muu Siebenin teos juuri siksi, että mukana on muutakin kuin vain viulu ja ääni.

Jiituomas

Sieben has here done its most radical style change since its move to using just a violin, vocals and a loop machine. The sound style of Each Divine Spark is sharper, thinner than its predecessors, like a studio live album, the playing is even more manic than before, and the additional voices on several tracks remind the listener that Matt Howden has consistently had a spectrum much wider than just Sieben. On the other hand, all this also results in an album that is in a way much more restless than those before it, at times to the point of lacking a clear focus. This is at its most problematic during the choral parts of The National Anthem of Somewhere. Then again, the brilliant beauty of Sleep Clara Bow comes in part from precisely where Howden’s violin meets with a piano, and the track is able to be much more minimalist than many other Sieben songs precisely because it can contain more than just one instrument and one voice.

Jiituomas