Sieben - Desire Rites

Jotenkin tuntuu siltä, että Matt Howden yksinkertaistaa ilmaisuaan levy levyltä, millä nimellä ikinä niitä sitten tekeekin. Lähes kaikki Desire Ritesin kappaleet on luotu pelkällä viululla ja vokaaleilla, mutta seassa on myös hiukan bassokitaraa. Howden siis rakentaa luuppikoneella kaiken tarvitsemansa, soittaen viululla sisään niin taustat kuin rytmitkin, aina parralla mikrofoniin hangattua rätinää myöten. Edellisestä kiekosta poiketen itse sisäänsoittoja ei kuitenkaan erota kappaleista, vaan ne on jätetty tietoisesti pois. Tämä, ja sanoitusten yksinkertaistuminen, muuttaa tunnelmaa hyvin paljon: syntyy lyhyeltä tuntuvia kappaleita, jotka ovat hakkaavan hypnoottisia.

Artisti: Sieben
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: [trisol]
Julkaisuvuosi: 2007
Kesto: 42:09
Kappaleita: 13

Lähin vertailukohta on Allerseelen, kuitenkin sillä erolla, että Howdenin virtuoosimainen viulu luo teoksiin sekä selkeää sisäistä kehittyvyyttä että orgaanista sointia. Levyn raidat myöskin erottuvat itsenäisinä kappaleina, mikä estää puuduttavuutta jota tällainen lähestymistapa voisi helposti tuottaa. Albumi on hyvin yhtenäinen, siltikin, ja eheä. Toisaalta siltä puuttuu se yksi hitti, joka on mielestäni aiemmin löytynyt jokaiselta artistin levyistä – yhtäkään Love’s Promisen, Dead Birdin tai No Less Than Allin tasoista biisiä ei ole eksynyt tällä kertaa mukaan (All-encompassing rite kyllä pääsee varsin lähelle). Se, ja sisäänsoittojen pois jääminen, yhdessä tuottavat sen, että Desire Rites on kyllä kiinnostava, hieno ja tasokas levy, mutta vain kalpea aavistus siitä intensiivisyydestä joka Howdenin musiikissa – varsinkin livenä – parhaimmillaan on.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

It somehow seems that Matt Howden simplifies his expression a bit more on each album, regardless of under which name he does them. Almost all in the tracks of Desire Rites has been created with just a violin and some vocals, but there’s also some bass guitar included. Howden basically builds everything with a loop machine, playing into it the backgrounds and the rhythms with his violin – up to and including some noisy bits made by scratching the violin’s mic with his two-day stubble. The difference her is that unlike the previous albums, the loop-building is not noticeable, but rather has been intentionally left out. This, and the simplification of many lyrics, changes the feel of the music quite a lot: There are now short-seeming songs that have a beating, hypnotic effect. The closest comparison is Allerseelen, but with the difference that Howden’s virtuosity with the violin makes the song develop and gives them a very organic quality. The tracks also stand sufficiently apart from one another, preventing any boredom that this approach might otherwise create. Nevertheless, the album is still very solid, and functions as a holistic work. On the other hand, it is missing the one “hit” that has always been present on Howden’s albums – there are no songs here that rise to the level of Love’s Promise, Dead Bird or No Less Then All (All-Encompassing Rite comes close, though). This, and the lack of the build-up parts, mean that while Desire Rites is an interesting and fine album, it is nevertheless just a pale shadow of the intensity that Howden’s music – especially live – contains at its best.

Jiituomas