Sahakieli - Teema

Sahakielen albumilta löytyy reilut parikymmentä erittäin sekalaista kokeellista raitaa, jotka on nauhoitettu jo vuonna 2000. Ne ovat lähinnä akustista temppuilua, folkin ja/tai fuusiojazzin tyyliin mutta ei missään tapauksessa folkkina tai fuusiojazzina. Panu Kari ja Jyri Luukkonen (osalle ehkä tuttu kenties Bizita Q:n puolelta) ovat viikonlopun verran improvisoineet mitä vain tuntuu sillä hetkellä hyvältä, millä ikinä käsiin sattui, vaihtoehtoisin tuloksin. Lisäksi mukana on yksi pitempi, erikseen luotu raita.

Artisti: Sahakieli
Formaatti: CD-R
Levy-yhtiö: Epatto Records
Julkaisuvuosi: 2007
Kesto: 42:35
Kappaleita: 23

Välillä kappaleet svengaavat erinomaisen hyvin (esim. mainion rujo Teema03), välillä ärsyttävät, mutta kaikkein yleisimmin vain jättävät kylmäksi. Kylmäksi sellaisella "onhan tämä mielenkiintoista, mutta entä sitten?" -fiiliksellä, joka ei palkitse tekijää, eikä kuulijaa. Se on harmi, sillä artistit ovat selvästi osanneet luoda omaperäistä soundimaailmaa, sekä kehittää kiehtovia uusioinstrumentteja että oikeasti hyödyntää niitä, ja parhaimmillaan tekevät mitä mainioimpia kaaria yksinkertaisessakin materiaalissa.

Kerta toisensa jälkeenkin kuunneltuna päällimmäiseksi mielikuvaksi jää, että "näistä palasista, näillä taidoilla, olisi saanut varmasti paljon enemmänkin irti".

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Sahakieli's album contains over 20 highly differing experimental tracks, recorded back in 2000. They're mostly acoustic trickery , in the style of folk and/or fusion jazz, but are certainly neither folk of fusion jazz. Panu Kari and Jyri Luukkonen (to some possibly known from Bizita Q) have during one weekend improvised whatever felt good at the time, with whatever felt good at the time, with diverse results. There is also one longer, separately made piece. Some tracks have a definite swing to them (such as the nicely rough Teema03), some are just annoying, but mostly they just leave me cold. Cold in a "this is interesting, but so what" kind of a feel, which rewards neither the artist nor the listener. That is a real pity, because the artists have clearly been able to create original soundscapes, both develop new instruments and actually use them, and at their best create the most intriguing arcs in even the simplest of materials.

Even listened through again and again, the main impression that remains is that "from these pieces, with that level of skill, they could have gotten much more out of it all".

Jiituomas