System Planning Korporation (SPK) - Information Overload Unit

System Planning Korporation, Surgical Penis Klinik, SepPuKu ja Sozialistisches Patienten Kollektiv olivat kaikki nimiä samalle projektille, australialaisen Graeme Revellin johtamalle SPK:lle - yhdelle industrial-musiikin tärkeimmistä yhtyeistä. Vuonna 1980 Revellin omalla Side Effects -lafkalla julkaistu Information Overload Unit oli yhtyeen ensimmäinen kokopitkä levy ja samalla yksi hienoimmista.

 

Artisti: SPK
Formaatti: CD / LP
Levy-yhtiö: Mute / Side Effects
Julkaisuvuosi: 1992 (1980)

Kappaleita: 6

On hyvä huomata, että useimmat Information Overload Unitilta löytyvät elementit, kuten pulssimaisesti tykyttävät rytmit, meluisat ja vinkuvat taustat, hyvän maun rajoilla olevat puhesamplet sekä efektoidut laulut, eivät vielä olleet muodostuneet osaksi raskaamman industrial-musiikin yleistä kieltä. Tässä suhteessa SPK oli uraauurtava yhtye. Mielestäni on kuitenkin virhe ajatella tämän tarkoittavan, että Information Overload Unit olisi enää vain historiallisen mielenkiinnon kohde ja tässä mielessä vanhentunut. Esimerkiksi Berufsverböt:in, kuten myös koko levyn, soundimaailma on aivan omanlaisensa. Samanlaista raakuutta ja teollisen tilan välitöntä läsnäoloa on aistittavissa lähinnä vain Genocide Organin Leichenlinie:llä ja Brighter Death Now:n Pain in Progress:illa. Levyn kappaleista huvittavaan pornosampleen päättyvä Macht Schrecken ja rajusti särisevä Ground Zero: Infinity Dose molemmat loistavia esimerkkejä yhtyeen siitä puolesta, mitä nykyisin kai mieluummin kutsuttaisiin voimaelektroniikaksi. Ensimmäinen puoli levystä onkin kuin täynnä oppikirjaesimerkkejä industrial-musiikista. Loppupuoli Information Overload Unitista on vastaavasti huomattavasti rauhallisempi, jonka vuoksi esimerkiksi Stammheim Torturkammer ja Epilept: Convulse voivat tuntua uudempaan ja raskaampaan industrialiin tottuneille hieman kömpelöiltä ja keskeneräisiltä tekeleiltä. Samaa voisi kai sanoa myös konkreettisiin ääniin perustuvasta Retard:ista ja Kaltbruchig Acideath:ista. Omasta mielestäni myös levyn toinen puoli sisältää enemmän ideoita kuin ensikuulemalla uskoisi - esimerkiksi tilan tuntu ja soundimaailma on aivan erilaisia kussakin kappaleessa.

Vaikka Information Overload Unit ei ole aivan yhtyeen toisen levyn Leichenschrein veroinen industrial-musiikin kulmakivi, niin kyllä SPK minusta jo pelkän debyyttinsäkin perusteella klassikkoasemansa ansaitsisi. Se miten Revellin ja kumppaneiden on aikoinaan onnistunut luoda kovinkin rajoitetusta materiaalista moni-ilmeistä ja moniulotteista musiikkia käy kyllä esikuvaksi kenelle tahansa. Mutta kiinnostavampaa kuin historiallinen tarkastelu on kuitenkin katse tulevaan eli se, mitä sellaisia ideoita Information Overload Unit pitää sisällään, mitkä ovat yhä edelleen käyttämättä ja ammentamatta?

Jaakko Penttinen

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot