| Runes Order - 1988-2022 | ||
|
|
||
|
Kokoelma kappaleita italialaisen dark ambient -yhtyeen kunnioitettavan pitkän uran varrelta. Kaikkia kappaleista yhdistää bändin linjaksi vakiintunut vahva 1980-luvun lopun tietokone-syntetisaattorisoundi, mutta useimmista muista vastaavaa tyyliä käyttävistä yhtyeistä poiketen Runes Order saa konseptin ihan oikeasti toimimaan sortumatta korniuteen.
|
Aristi: Runes Order |
|
|
Varsinkin Tragedy ja Christine
vakuuttavat kokonaisuuksina äänimaailmansa lähes ärsyttävästä
tunnistettavuudesta huolimatta. Hienoin luomuksista on silti hidas, new
agen ja kauhuelokuvataustamusiikin rajamaille asettuva Visions of
Venus, jossa italoambientin kaikki vahvat elementit kohtaavat.
Kiekko voi olla aluksi vähän vaikea lähestyttävä
hienovaraisempaan pohjoismaiseen soundiin tottuneille, mutta palkitsee
kuulijansa kunhan sille antaa vähän aikaa ja pääsee
eroon ajatuksesta että kuuntelisi EBM-biisien introja joista kohta
nousee jotakin nopeampaa esiin. Jiituomas
|
||
|
|
||