Psychonaut 75 - Stealing the Fire from Heaven

Valeforin sivuprojektina alkunsa saaneen Psychonautin kolmas albumi, nyt laajennetulla miehityksellä ja pidennetyllä nimellä. Samalla on muuttunut myös tyyli. Minimalistisen rituaaliambientin sijalle on tullut rituaalista EBM-industrialia. Muutos ei ole ollenkaan niin huono kuin miltä saataisi kuulostaa. Kaikki vanhan linjan hyvät puolet on säilytetty, mutta ohuen ja sekavan taustan sijalle on saatu vahva rytmi.

 

Artisti: Psychonaut 75
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Athanor
Julkaisuvuosi: 2002
Kokonaiskesto: 59:26
Kappaleita: 11

Kyse ei ole varsinaisesti tanssimusiikista, vaikka sellaiseen osa kappaleista (varsinkin Dusk – the First Angel ja Ndoki) taatusti kelpaakin. Sen sijaan tarjolla on Diabolos Risingin ensilevyn vahvasti mieleen tuovaa "saatanallista propagandamusiikkia", tiettyyn tahattomaan korniuteen asti. Erityisesti Set Daemonium – the Opposer:in samplet menevät reilusti överiksi: pienen lapsen ääni jankuttamassa "Jesus is Dead!", yms. Silti homma toimii, ja lopputulos on nimenomaisesti tyylipuhdasta oman lajityyppinsä edustajaa. Muutaman taustaulvonnan ja pari turhan pitkää introa voisi jättää pois, mutta se on aika pientä. Levy paikkaa pelkällä linjakkuudella tyylivirheensä ja satunnaiset epäselvyydet.

Ei oikestaan mitenkään erityinen levy, mutta tästä on pirun vaikea olla pitämättä. Tarttuu kuin takiainen hiuksiin.

Jiituomas

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot