The Protagonist - Songs of Experience

The Protagonist ei ole turhaan kiiruhtanut julkaisujensa kanssa, vuoden 1998 upean A Rebours -debyyttiCD:n jälkeen vasta kesällä 2005 ilmestyi Interim-MCD ja nyt puoli vuotta myöhemmin tämä järjestyksessään toinen pitkäsoitto. Onkin helppo ajatella, että Magnus Sundströmin meluisampi projekti Des Esseintes on vienyt kaiken sävellysajan, mutta asialla voi olla raadollisempikin puoli: tylsä sävellyskynä.

 

 

Artisti: The Protagonist
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: CMI
Julkaisuvuosi: 200
5
Kesto: 45:20

Kappaleita: 8

Ennen itse musiikkiin paneutumista voimme huomata levyn kahdeksasta kappaleesta kahden löytyvän jo Interim-mCD:ltä, olkoonkin, että hieno La Fin de la Journée -kappale on tällä kokopitkällä noin 3 minuuttia pidempänä versiona. Yhtä hyvin voisi kysyä miksi pidempää versiota ei julkaistu jo aiemmin? Mikäli artistille olisi vielä jäänyt pöytälaatikkoon seitsemässä vuodessa muutakin kuin keskeneräistä materiaalia, ei tälle levylle olisi varmastikaan enää laitettu äskettäin julkaistuja ja yhä helposti saatavia kappaleita. Toki on myös olemassa toinen näkökulma, jossa tylsä sävellyskynä on oikeastaan sivuseikka; artisti haluaa hioa kappaleitaan pitkään ja julkaista vain laadukasta musiikkia.

Aloitusraita The Sick Rose käynnistyy William Blaken samannimisellä runolla (sivuhuomautuksena: myös saksalainen Sonne Hagal on käyttänyt vuonna 2002 The Sick Rose -nimisessä biisissään saman runon kokonaisuudessaan, joten ideaa ei voi pitää aivan originaalina), jonka jälkeen The Protagonistille tunnusomaiset jouset, patarumpu ja syntetisaattori alkavat maalailla mahtipontisia neoklassisia sävelmiä. Tuntuu, että juuri kun päästään kunnolla tunnelmaan sisään, kappale valitettavasti loppuu jo neljän ja puolen minuutin jälkeen. Seuraavana lyhyen lämmittelyn jälkeen kappale Hesperia käynnistyy voimakkaasti ja musiikki tuo mieleen mahtipontiset elokuvien soundtrackit. Lopulta kertosäkeessä mennään kaunis melodia taustalla kovaa ja korkealta, joka tasokkaasti toteutettuna on aina kaunista kuultavaa. Hieno biisi ja levyn parhaimmistoa!

Puolessa välissä levyä alkaa huomata pientä toiston makua ja kappaleet soljuvat ohi kuin varkain jättämättä sen suurempia ajatuksia. Kuudentena kappaleena vastaan tulee mCD:ltä tuttu Strife, joka hyvin rytmitettynä vahvistaa sitä mielikuvaa, että Sundström olisi mies paikallaan säveltämään mahtipontisia soundtrackeja elokuviin. Seuraava biisi La Fin de la Journée vielä syventää tätä ajatusta esittelemällä äänimaailmoja, jotka suorastaan vaatisivat suurenluokan rahoituksen ja orkestraation. Soppaan vielä lisäksi rutkasti monipuolisuutta, niin johan meillä on tulevaisuudessa Ruotsin oma Hans Zimmer!

Päätöskappale Sermon alkaa vinyylisoittimen rahinalla ja se voisi käydä vaikka ambient-biisistä mikäli rummut eivät olisi miksattu noin lujalle. Onneksi kuitenkin ovat, sillä ne tuovat tähän rauhalliseen kappaleeseen eloa ja voimaa. Tämä levyn pisin sävellys etenee painostavaan finaaliinsa päättäväisesti, kunnes sama vinyylin rahina kertoo jälleen matkan keskiajan vankiholveihin olevan ohi.

Levy on tasaisen vahva paketti, joka toisaalta ajoittain tuntuu puuduttavaltakin varsinkin mikäli yrittää kuunnella kokonaisuutta pelkästään taustamusiikkina. Yksittäisinä biiseinä toimii yllättäen paremmin. Teknisesti ei moitteen sijaa ja hyvin hiottua materiaalia, mutta tulevaisuudessa kuulisin mielelläni vieläkin rohkeampia ja monipuolisempia sovituksia.

Kimmo Niukko


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

The Protagonist has not hurried too much with new releases. After the great debut CD A Rebours back from 1998, there has been only new Interim-mCD just in summer of 2005 and a half year from that now this second full length album. It drives one easily to think that Magnus Sundström's noisier project Des Esseintes has taken all of his composing time, but there can be also more wretched side: blunted enthusiasm for The Protagonist.

Before we get deeper into the music, we can notice that two of the 8 tracks can be already found from the Interim-mCD, though the nice track La Fin de la Journée is 3 minutes longer on the new album. We might as well ask why the longer version wasn't released already on the mCD at the first place? If the artist had composed more finished material during these seven years into his desk shelf, on this new album there wouldn't have been these two already released and still easily available songs. Of course there's also other point of view where dulled composing pen is kind of unessential thing; the artist wants to polish his songs for a long time and release only music of good quality.

The opening track The Sick Rose starts with a poem of the very same name by William Blake. (As a side note: also the German band Sonne Hagal have used on their year 2002 composed "The Sick Rose" song that very same poem as a whole, so the idea can't be considered too original) After the poem comes these characteristic The Protagonist strings, timpani and the synthesizer sound to create bombastic neo-classical tunes. Unfortunately the song ends right after four and half minutes when you've just got into the right mood. The next track Hesperia starts slowly with short warm-up before there's fully powerful atmosphere that reminds of bombastic movie soundtracks. Finally along its beautiful background melody the chorus thunders loud and high which is always magnificent listening if produced this good. Nice song and also one of the highlights of the album!

During the halfway of the album you start to notice small repetition and the songs pass by without bigger thoughts. The sixth song Strife, also familiar from the mCD, has good sense of rhythm and that strengthens the impression that Sundström would be the right man to compose bombastic soundtracks also for movies. The next song La Fin de la Journée ensures this thought with it's atmospheric soundscapes that would really need financing to big orchestration. If we add plenty of diversity to this stuff, it's not impossible to have Sweden's own Hans Zimmer in the future!

The closing track Sermon begins with familiar noise from vinyl player and the song could be labelled as ambient if the drums wouldn't be mixed this loud. Fortunately they are because they rejuvenate and give power to this tranquil song. This longest composition of the album moves slowly and firmly to its oppressive final until the same vinyl sound let's you know that the trip to medieval dungeons is over.

The album is equally strong pack that on the other hand feels a bit unexciting especially if you try to listen the entity only as a background music. Surprisingly as individual songs they work better. Technically there's nothing to complain and this is well polished material, but in the future I'd like to hear even more courageous and diversified arrangements.

Kimmo Niukko