:Of the Wand and the Moon: - Sonnenheim

Jotkut levyt tulevat yllättäen, toiset aikamoisella viiveellä, kuten tämä :Of the Wand and the Moon:in neljäs albumi, josta levitettiin flyereita jo alkusyksyllä 2003. Välissä on ainakin ehtinyt tulla vähän vinyylijulkaisuja ja vinyylien CD-uusintajulkaisuja.

 

Artisti: Of the Wand and the Moon
Formaatti: CD
Levy-yhti÷: Heidrunar/Myrkrunar / Tesco
Julkaisuvuosi: 200
5
Kesto: 53:57

Kappaleita: 14

Sonnenheim näyttää hieman uutta suuntaa :Of the Wand and the Moon:ille, jo vaaleat kannet ovat osoitus siitä. Levyn avaa aavemainen laulusample, ilmeisesti jostain vuosikymmenten takaa. Sen jälkeen alkaa My Black Moth, joka suoraan osoittaa levyn suunnan, sekä suurimman heikkouden: yleissoundi kuulostaa ensin tuoreelta, sitten tutulta, sitten tajuan että voisin aivan yhtä hyvin kuunnella Death in Junen Take Care and Control:ia. Niin täydellisesti kaikki elementit ovat kohdallaan, kumisevista rummuista syntikkamelodioihin ja taustalla käytettyihin puhesampleihin. Seuraava Nighttime in Sonnenheim on onneksi veikeän merimieshenkisine hanureineen enemmän itsensä kuuloinen. Muutos on ehdottomasti aikamoinen - levyllä vallitsee suorastaan iloinen ja valoista tunnelma, ja monet kappaleet kertovatkin auringosta ja keskikesän juhlinnasta, mikä tekee siitä hieman masentavaa kuunneltavaa näin levyn ilmestyessä keskellä pimeintä marraskuuta. Toinen tyyliä määräävä seikkä tulikin jo mainittua. Jostakin syystä alun perin todella oman soundinsa omannut :Of the Wand and the Moon: on ajan mittaan alkanut kuulostaa yhä enemmän ja enemmän Death in Junelta, ja tällä levyllä tuo kehitys alkaa päästä jo hieman häiritseviin mittoihin, aina en ole varma onko minulla tosiaan soimassa Sonnenheim vai Take Care and Control tai kenties Operation Hummingbird. Andreas Ritterin (Forseti) ajoittaiset saksankieliset vokaalit kruunaavat vaikutelman.

Todella hienoja kappaleita levylle silti mahtuu, tosin se vaatii aikaisempienkin albumien tavoin hetken kuuntelun ennenkuin makuun pääsee todella kiinni. Ehdoton ykkönen on My Black Faith, jossa on vahvimmin esillä Kim Larsenin ominainen synkkä asenne. Myös mm. juuri Nighttime in Sonnenheim iloisine hanureineen, myös enemmän omaa soundia käyttävä Honour tai Hail Hail Hail II (joka tosin häviää sinkkuversiolleen reilusti) ja levyn päättävä Winter Solstice erottuvat hienoina sävellyksinä.

Sonnenheim on kyllä ehdottomasti todella hyvä albumi, sitä ei käy kieltäminen, mutta ei pärjää artistin ensimmäisille mestariteoksille Nighttime Nightrhymes tai Emptiness:emptiness:emptiness. Pääsyynä tähän on mielestäni oman soundin laimeneminen. Levyn yhteydessä julkaistu Hail Hail Hail sinkku onnistuukin olemaan paljon vahvempi ja omaperäisempi julkaisu.

John Bj÷rkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot