:Of the Wand and the Moon: - :Emptiness:emptiness:emptiness:

Riimumystiikasta ja germaanisesta pakanuudesta tyylikkäällä tavalla ammentavan :Of the Wand and the Moon:in toinen kokopitkä on miellyttävissä määrin erityylinen kuin edeltäjänsä Nighttime Nightrhymes, mutta pitää silti vahvasti linjansa. Kaiken kaikkiaan :Emptiness:emptiness:emptiness: on vaihtelevampi ja samalla jonkin verran raskaampi ja vaikeampi kuin edeltäjänsä. Ainakin minulla kesti jonkin aikaa ennenkuin levy kunnolla aukesi.

 

Artisti: :Of the Wand and the Moon:
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Prophecy Productions
Julkaisuvuosi: 2001
Kokonaiskesto: 38:15
Kappaleita: 9

Siinä missä Nighttime Nightrhymes oli varsin tasaista akustisen kitaran rämpytystä on tällä levylla kitaran lisäksi ambientia, jousia ja muita soittimia sopivassa suhteessa. Wand & the Moonille tyypilliset progevaikutteet ovat esillä, mutta hieman eri tavalla. Verrattuna edeltäjäänsä :Emptiness:emptiness:emptiness: liikkuu myös varsin melankolisissa tunnelmissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole monille kliseinen kaipuu johonkin menneeseen kulta-aikaan vaan vähän "todellisemman" tuntuista melankoliaa. Levyssä on sellaista tuntua kuin istuisi yksin yöllä hirsimökissä sydäntalvella hankien ympäröimänä. Laulussa Kim Larsen on osittain siirtynyt kuiskaamisesta puhtaampaan lauluun, joka saa paikoitellen levyn kuulostamaan (erään ruotsalaisherran sanoin) "enemmän Death in Junelta kuin Death in June".

Levyllä riittää paljon helmiä, kuten hieman progehenkinen uruilla säestetty My Devotion Will Never Fade tai sitä seuraava In a Robe of Fire surullisine jousineen. Pitkän ja monotonisen Algir Naudir Wunjo:n, pääinstumenteilla - monotonisesti hakkaavilla rituaalirummuilla ja kulkusilla on hypnoottinen vaikutus. Hieman piristystä tuo reippaampi (haikea pohjatunne kyllä tässäkin on) islanniksi laulettu kitarakappale Gal Anda, jonka lopussa on upea huiluosuus. Levyn viimeiset kappaleet, alkaen erittäin Death in June-maisella kappaleella Here's to Misery (A Toast), ovatkin sitten sitä todellista masennustavaraa, upoten yhä syvemmälle apatiaan kunnes viimeisellä kappaleella kaikki on pelkkää itseään toistavaa huminaa.

Upea ja ennen kaikkea hyvällä maulla toteutettu levy jonka katkeransuloinen melankolia valloittaa hiljaa mutta varmasti. Asettuu kiistämättä koko neofolk-genren huippuun.

John Björkman

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot