Orphx - The Living Tissue

Kanadalaisen Richard Oddien Orphx on ennättänyt jo kolmanteen pitkäsoittoonsa. Orphxin debyytti Fragmentation oli suoraviivaista ja hypnoottista industrialia, jota ilmestyessään verrattiin muun muassa SPK:n Leicheinschrei-levyyn. Seuraavaksi ilmestyneellä Vita Mediativalla, joka oli samalla bändin ensimmäinen julkaisu saksalaisella Hands-levy-yhtiöllä, Richard Oddie lähestyi enemmän Vrombin ja Panasonicin soundeja. Tuorein julkaisu The Living Tissue jatkaa uusien alueiden valtaamista.

 

Artisti: Orphx
Formaatti: CD
Levy-yhtiö: Hands
Julkaisuvuosi:
2002
Soittoaika: 60 min.
Kappaleita: 10

Levyn raakamateriaalin muodostaa vuoden aikana artistin kotikaupungissa Hamiltonissa, Ontariossa kerätyt äänet, ja tästä johtuen sen tunnelma on melko lailla rauhallisempi kuin Vita Mediativan. Peruskonsepti on pysynyt pääpiirteissään kuitenkin samana. Konkreettisesta raakamateriaalista johtuen levyn rytmit eivät ole yhtä selkeitä ja teräviä kuin esimerkiksi Vita Mediativanilla, ja muutamat kappaleet (esimerkiksi Ether, jossa pää-äänilähde on ollut tuuli) ovat lähempänä ambientia. Levyn hienoimpia hetkiä on Biorhythm, jonka juju koostuu sydämenlyöntien yhdistämisestä syntikoilla tehtyyn rytmiin. Biorhythm:ia seuraavan Mother Tongue -kappaleen rytmi on puolestaan muodostettu pelkistä ihmiskehosta saaduista äänistä. Mielenkiintoinen on myös levyn päättävä kahdeksanminuuttinen nimibiisi The Living Tissue, jossa Orphxin ambientimmat puolet pääsevät jälleen esiin.

Minusta on hienoa seurata tällaisten uusia ideoita etsivien yhtyeiden kehitystä. Kiinnostavaa on myös miettiä sitä, mihin suuntaan Richard Oddien tie tästä eteenpäin johtaa. Orphx on jo pienoinen nimi Saksanmaalla, eikä suotta, sillä esimerkiksi Handsin bändeistä monet muut ovat huomattavasti yksi-ilmeisempiä. Kiitos kuuluu myös levy-yhtiölle, joka pakkaa kaikki CD:nsä jykeviin Smart Pac -koteloihin. Niitä soisi näkevän useamminkin tavallisten Digipak- ja Jewel Case -kansien sijaan. Kanadan valtion myöntämän taiteilija-apurahan turvin tehty The Living Tissue on levy ennakkoluulottomalle kuulijalle.

Jaakko Penttinen

 


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot