Ordo Rosarius Equilibrio – O N A N I (Practice Makes Perfect)


Tämä albumi jatkaa luontevasti siitä mihin Ordo Rosarius Equlibrion edellinen kokopitkä, erinomainen Apocalips (2006) jäi. Vokaalit ovat yhä laulumaisempia ja melodioissa on hieman lisää täyteläisyyttä. Lyriikat ovat tuttua tuhmaa osastoa, masturbaatiosta itsekkyyteen, mutta mukana on toki uusiakin sävyjä. ORE ei ole koskaan vierastanut toiston käyttöä, mutta en muista sen olleen näin voimakasta sitten yhtyeen debyyttilevyn Ordo Equilibriona. Kun tämä yhdistyy entistä hiukkasen popimpiin taustoihin ja bändin uran toistaiseksi parhaaseen tuotantojälkeen, ollaan hyvin oudoilla vesillä. Osa kappaleista on söpöjä mutta tylsiä, mutta parhailla hetkillään Onani on hyvinkin vahva kiekko.

Artisti: Ordo Rosarius Equilibrio
Formaatti: LP/pic-LP/CD/CD+DVD
Levy-yhtiö: Cold Meat Industry
Julkaisuvuosi: 2009
Painos: LP 444 kpl, Kuva-LP 444 kpl
Kesto: 48:18
Kappaleita: 11

Varsinkin perinteisemmän Ordon oloinen The Love and Defiance of Being Alive ja Marco Deplanon (Wertham) italiankielisillä vokaaleilla varustettu upea Amore Rosso, Amore Marrone, Amore Nero (Il Waltzer del Lupo Mannaro) toimivat erinomaisesti. Yhtään varsinaista "hittiä" ei levyllä silti ole, eikä se kokonaisuutena nouse Apocalipsin tasolle. Pidän siitä paljon kuitenkin, ja se on ongelmitta kestänyt tätä kirjoittaessani ainakin 40 tiivistä kuuntelukertaa. Lisäksi se on eri muodoissaan omilla tavoillaan hyvin kaunis esine omistettavaksi, ja fanien lähettämästä masturbaatiokuvastosta koottu lyhyt DVD tuo aivan oman viihdyttävän lisänsä kokonaisuuteen.

Ei aivan OREn terävintä kärkeä, mutta silti hyvin nautittava.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

This album smoothly continues from where Ordo Rosarius Equilibrio’s previous full-length, the very fine Apocalips (2006) left off. The vocals are more and more singing-like and the melodies a bit more robust than before. The lyrics are of the familiar, naughty kind, from masturbation to selfishness, but there are also new tones included in them. ORE has never shied away from using repetition, but I do not remember it being this prominent since their debut album as Ordo Equilibrio. When that is combined with the more pop-like backgrounds and the best production quality the band has seen so far, the effect is that of treading into unfamiliar waters. Some of the tracks are cute but boring, yet at its best Onani is a very strong album. Especially the more traditional Ordo-sounding The Love and Defiance of Being Alive and Amore Rosso, Amore Marrone, Amore Nero (Il Waltzer del Lupo Mannaro), with Italian vocals by Marco Deplano (Wertham) work really well. There are no real "hits" on the album, and as a whole it does not rise to the level of excellence seen in Apocalips. I really, really like it nevertheless, and as I write this, have enjoyably listened it through at least 40 times. In addition, in its various formats Onani is a gorgeous thing to possess, and the short DVD made out of fan-sent masturbation clips gives the whole a nifty extra touch.

Not the very best work by ORE, but highly enjoyable nevertheless.

Jiituomas