Omnia - Wolf Love

.Omnia jatkaa sillisalaattilinjallaan, jälleen kerran. Wolf Love -albumi sisältää keskenään erittäin erilaisia kappaleita, hyppien tyylilajista toiseen. Mitään sujuvaa kokonaisuutta ei muodostu, mutta onneksi palasista moni on erinomaisen hieno - taidot eivät tältä yhtyeeltä lopu kesken, kyse on vain usein siitä, paljonko on päätetty hassutella. Mukana on totta kai myös muutama uusi versio vanhoista kappaleista (erinomaiset Saltatio Vita ja Taranis Jupiter), mikä on perusteltua, koska yhtyeen kokoonpano elää jatkuvasti ja uudet tulkinnat vanhasta ansaitsevat päätyä talteen.

Artisti: Omnia
Formaatti:
CD + DVD
Levy-yhtiö: World of Omnia
Julkaisuvuosi: 2010
Kesto: 63:46
Kappaleita: 16+ekstrat

Dance until we Die on kampiliirataustan kanssa toteutettua rappia, todella tarttuva mutta hölmö. Sen mahtava lauluosuus kuitenkin tekee siitä toistuvasti kiehtovan. Folkkina toteutettu Jabberwocky on mainio, mutta Werkraumin tulkinta (2008) runosta oli mielestäni vielä parempi. Teachers on yksi ehdottomasti hienoimpia koskaan kuulemiani Leonard Cohen -covereita, ja jo yksinään levyn hankkimisen arvoinen. Love in the Forest kuitenkin tärvelee hienon jatkumon, ollen pelkkää pelleilevää “nussitaan puissa ja puita vasten” meininkiä.

Tilanne paranee Toys in the Attic -raidalla, joka on kuin suoraan musikaalista lainattu, vaikka onkin oikeasti Omnian tuotantoa. Se on hieno pastissi Andrew Lloyd Webber -osaston kliseistä, ja erittäin kaunis teos. Seuraava hienompi hetki on kauniisti sanoitetulla, vanhemenimsesta kertovalla Wheel of Timella. Levyn toinen “musikaaliraita”, Wolf Song, on sekin kornin pateettisella tavalla oikein viehättävä. Cornwall voisi puolestaan olla miltä tahansa viime vuosikymmeneltä olevaa brittiläistä akustista kitaraa ja laulua, niin geneerinen se on. Useimmat muista kappaleista ovat “peruslinjan” Omniaa, nättejä ja teknisesti hienoja, mutta eivät erityisen mieleenpainuvia.

Mukana oleva DVD sisältää mm. viiden kappaleen konserttitaltioinnin Castlefestista 2009, kaksi aiemmin Pagan Folk Lore -DVD:llä nähtyä videota, luontokuvia, muutamia dokumenttipalasia ja kuvausta levyn nauhoituksista. Konserttiosuuksista varsinkin Richard Parker’s Fancy on kerrassaan herkullinen, ja on aina hauska katsoa yleisöä huutamassa (tällä kertaa tavallisesta poikkeavasti sovitetun) Morriganin mukana “Kill, maim, fight, slay, die!”, mutta kaikki ekstroista puolustavat paikkaansa lisälevyllä.

Wolf Love on hyvin sekalainen, mutta erittäin laadukas levy. Ei Omnialta voi nykyisin muuta juuri odottaakaan.

Jiituomas


Takaisin - Kokoelmat - A - B - C - D - E - F - G - H - I - J - K - L - M - N - O - P - R - S - T - U - V - W - Demot

Omnia continues on its line of hodgepodge songs, once again. Wolf Love contains highly diverse tracks, skipping from one sub-genre to the next. No real whole is formed of them. Luckily enough, many of the parts are wonderful - this is a band that does not lack skill, it’s all a question of how muh they choose to fool around. There are of course a couple of re-recordings of old songs (the excellent Saltatio Vita and Taranis Jupiter). This is just right, as the band’s membership keeps changing, and new versions of old works deserve to be preserved.

Dance until we Die is rap, done with a hurdy-gurdy background. Catchy as hell, but very silly. It’s excellent singing parts do nevertheless keep it repeatingly interesting. Jabberwocky, done as traditional folk, is very fine, but I do prefer Werkraum’s interpretation (2008) of the poem even more. Teachers is one of the best Leonard Cohen covers I have ever heard, and alone worth the price of this album. Love in the Forest, however, breaks the fine continuity, seeming to be just silly “let’s fuck in the woods” themed personal fun.

Things improve with Toys in the Attic, which seems straight out of a musical, while actually an original Omnia song. It’s a nifty pastiche of Andrew Lloyd Webber -type cliches, and a very beautiful piece. The next high point comes on Wheel of Time, with its fine lyrics. The album’s other “musical-like” track, Wolf Song, is also charming in its pathos-filled, corny way. Cornwall, in turn, could be from any number of acoustic British folk albums from within the last couple of decades - it’s so very generic. Most of the other tracks on the record are “basic” Omnia: pretty and technique-wise fine, but not really that memorable.

The DVD included as a bonus contains things such as a five-song concert video from Castlefest 2009, two videos previously see on on the Pagan Folk Lore DVD, nature photographs, some bits of documentary, and filming from the recording of the album. Of the concert parts, especially Richard Parker’s Fancy is a fine treat indeed, and it’s also always fun to watch the audience shouting along (this time a slightly differently arranged) Morrigan the “Kill, maim, fight, slay, die!”, but each and every bit of the extras does deserve to be included.

Wolf Love is a highly diverse, but very high-quality album. What else can one expect from Omnia these days, anyway?

Jiituomas